lauantai 16. joulukuuta 2017

Käsityöläisen joulu

Tämän voinee sanoa olevan ensimmäinen jouluni käsityöläisenä. Opinnot haittaavat vielä työntekoa siinä määrin, että huomasin varsin pian marraskuun loppuessa olevani valmistautunut jouluun juuri niin huonosti kuin opintojen ohella voi olettaa. Ei se mitään. Jokaisessa päivässä on noin neljätoista tuntia valveillaoloaikaa. Jos tästä käyttää pari-kolme syömiseen, niin jää vielä aika monta. Nyt viikkoa ennen joulua huomaan, että käsien on suorastaan vaikea pysähtyä. Mielen vielä vaikeampi.

Ensimmäisenä viikonloppuna jouluun on kuukausi aikaa. Sunnuntaina räntäsade huuhtelee mustaa Toivolan Pihaa, jonka keskellä ilakoivat joulukuusimetsän valot. Ihmiset eivät ilakoi. Kokenut myyjäkollega käy toteamassa, että tänään sitten vain yritetään pysyä hereillä. Tämän analyysin kuulemme noin puoli tuntia myyntiajan alkamisen jälkeen ja se on täsmällisen oikeassa. Ei se mitään. Jouluun on vielä kuukausi aikaa ja jännäähän tämä joka tapauksessa on. Illalla olen kylmissäni ja väsynyt. Ja sikäli inspiroitunut, että luon uusia tuotteita: Jäte-avainnauhat ja -rannekkeet saavat alkunsa. Jäte. Hah. Voiko sellaisen nimen antaa tuotteelle? Minä päätän voida.


Pari viikkoa myöhemmin tonttulakkipäivä tuntuu tuoneen joulumielen kulkijoihin kaljanteisesta tanteresta huolimatta. Ihmisiä alkaa ostatuttaa. Pihalla vierailee a cappella -kuoro ja joulupukki. Huomaan nauttivani tästä. Saan esiintyä ja nauraa asiakkaiden kanssa. Toisin kuin opetustyössä, kukaan ei v*ttuile esiintymiselleni. Jokaiseen tervehdykseen en tietenkään saa vastausta, mutta tarjottu on annettu. Toistan huopasaippuaesitelmäni uudestaan ja uudestaan. Selitän, että tablettipussissa on tarkoitus säilyttää mobiililaitetta eikä pillereitä. 

Seuraavalla viikolla käyn läpi aiemmin värjäämiäni kankaita ja aloitan uusien pikkupussukoiden ompelun. Valmistan napit uusiin huopataskuihin. Saan käsiini turvalukkoja ja papukaijaklipsejä avainnauhoihin. Edistän omia joululahjojamme. Ompelen ja katson samalla Pikku Kakkosta lapseni kanssa. Solmeilen jätenauhoja ja katson illalla hetken omaa ohjelmaani. Oleskelen kylpyhuoneessa kädet saippuavaahdossa ja päätän, että nämä ovat viimeiset ennen joulua. Sitten saan uuden tilauksen - eivätkä nekään osoittaudu vielä viimeisiksi. Päivisin käyn koululla nautiskelemassa kaikessa rauhassa ryijyjen suunnittelusta. Ja hoidan samalla myyntitapahtumien valmisteluja: pöytäliinat pitää mankeloida, kassa toimittaa seuraavalle ja kyydit tavaroille järjestää. Näyttöön liittyvää keskeneräistä portfoliota en ehdi edistää, vaikka arvioijilta jo etukäteen saamani hyvä palaute motivoi.

Joku kysyy, mitä aion tehdä jouluna. Vastaan, että makaan varmaan kuumeessa. Ei se mitään. Jouluun on vielä yli viikko. Lopulta kyse on kuitenkin vain tasapainosta. Ehdin kävellä lumipyrystä nautiskellen neljä kilometriä koulusta kotiin ja tehdä Tinttanan kanssa lumitöitä. Vapaana lauantaina ehdin mukaan lähisuvun piirakkatalkoisiin ja huomaan, että kakkaroiden ajelu on itse asiassa aika mukavaa ja kevyttä puuhaa levottomille käsille. Seisomatyökään ei tunnu enää missään sen jälkeen, kun ompelupöytäni sähkömekanismi alkoi temppuilla ja aloin ommella seisten. Ehdin tavata vanhoja ystäviä sekä siiderin että saunan merkeissä. Olen paikalla, kun lapseni monen kuukauden takapakin jälkeen voittaa uppoamisen pelkonsa ja lähtee jälleen hyppimään ja uimaan itse ilman kelluttavaa vyötä. Vietän Puolisoni kanssa kymmenvuotisvuosipäivää asianmukaisesti elokuvaensi-illassa ja uudessa ravintolassa.

Ennen nukkumaan menoa Tinttana kysyy vielä, että Äiti, leikittäisiinkö Toivolan Pihaa. Ehkä huomenna. Ensi viikolla en leiki. Ensi viikolla olen paikalla, hymyilen, nautin, hytisen, jaan ostamisen ja antamisen iloa kohtuullista maksua vastaan. Tiistaina menen kuitenkin Tinttanan kanssa katsomaan kaupungin jouluikkunat, kampaajalle ja ehkä syömään. Ne noin neljätoista tuntia päivässä pitää vain jakaa tarkasti. Tammikuuhun on enää kaksi viikkoa, sitten hiljenee. Seuraavaan jouluun osaan valmistautua jo paremmin. Ehkä.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Sukkajoulukalenteri

Koko syksy on kulunut melko mukavasti aktiivisesti sitä sun tätä ommellen, mutta nyt alkaa olla aika ihan tosissaan keskittyä joulun lähestymiseen. Otin vastaan facebookin ompeluryhmän haasteen totetuttaa tänä viikonloppuna ommeltu joulukalenteri ja olipas kerrassaan mukavan yksinkertainen ja hauska projekti - ompelujälkikin on kyllä sen näköistä, mutta sisältöhän se on tärkein. Idean sain samaisesta ryhmästä, mutta lopullinen toteutus on täysin omani. Mitään en tätä varten ostanut, vaan kaikki materiaali löytyi vanhoista varastoista. Tuli käytettyä kangastilkkuja ja jämäpaloja, joista ei oikein paljon muuhun enää ollut.

Tarkoitus on jatkaa samaa linjaa myös sisällön suhteen: tilkkuompeluksia, serkun vanhoja leluja ja ehkä puuhalahjakortteja on mielessä. Tietysti, jos laittaa kalenteriin joskus yhden karamellin, niin on pakko ostaa itselleen kokonainen rasia...

Tällaisen pystyy tekemään kuka vain, jolla on mikä tahansa ompelukone ja vähän kangasta. Minä leikkasin suurimman osan sukista joustofroteesta, mutta mikä tahansa tarpeeksi kestävä kangas käy. Käyttämäni kaavan voi kopioida kuvasta, mutta nopeasti tuon piirtää itsekin ja sitten on varmasti oman mallinen. Tossujen koko on kiinni siitä, millaisia yllätyksiä niihin haluaa piilottaa, kuinka suuren kalenterin haluaa ja paljonko kangasta on käytettävissä. Itse tein tossuja kahta eri kokoa.

Kutakin sukkaa varten leikataan kaksi palaa kangasta ja ommellaan ne suuaukkoa lukuunottamatta yhteen. Itse käytin saumuria, mutta tavallinen ompelukone käy yhtä hyvin. Suuaukon käänsin kertaalleen sisään päin ja ompelin ympäri kaksoisneulalla saadakseni joustavan ompeleen. Yksöisneulalla onnistuu varmasti myös ihan hyvin. Näiden käyttökulutushan koostuu siitä, että sukat ripustetaan, täytetään, tyhjennetään ja laitetaan vuodeksi kaappiin.

Numerolaput on leikattu vanhan lakanan reunasta ja numerot kirjoitettu kangastusseilla. Numerot voisi myös esimerkiksi applikoida, kirjoa, painaa tai piirtää suoraan tossuihin tai kirjoittaa puisiin pyykkipoikiin. Tässä käytetyt rusettikoristeiset pyykkipojat ovat häidemme ylijäämää muutaman vuoden takaa.

Ripustusnarun toteutin letittämällä valkoista trikookudetta. Olohuoneessamme on sopivasti kaksi ruuvia keskellä seinää kuin tätä varten tehty, joten kalenteri pääsi heti paraatipaikalle. Tarkoitus on täyttää sukat päivä kerrallaan, ettei houkutus kurkkia käy liian suureksi pienelle ihmiselle. Samalla kun poistaa aina käytetyn sukan, niin joulun lähestyminen havainnollistuu. Kalenteri myös näyttää sitten joka päivä vähän eriltä



***


Tinttanan kommentit ensi näkemältä: "Kummitus! Siellä on pehmeitä karamelleja!" 
Että konvehteja on täyttäjällekin luvassa.

torstai 7. syyskuuta 2017

Huopasaippua

Kävimme viime talvena kollegoiden kanssa katsomassa Dora Jungin tuotantoa Käsityömuseolla ja tuli siinä sitten puheeksi huovuotetut saippuat. Ei, asioilla ei ole sinänsä mitään yhteyttä, mutta kunhan tuli puheeksi. Olin kerran tavannut huovutetun saippuan, mutta asia epäilytti silti suuresti. Miten se muka tulee sieltä läpi? Huopuuko se muka oikeasti saippuan mukana eikä jää sellaiseksi löllöpussiksi pienentyneen palan ympärille? Asia epäilytti niin suuresti, että oli pakko kokeilla tehdä muutama. 

Kevättalvella tein muutaman. Sehän oli hyvä lahjaidea! Ensimmäinen onnistunut, reiätön ja jotakuinkin tasainen yksilö meni Ystävälleni syntymäpäiväpussukassa. Kauppareissut alkoivat sisältää vakiona palasaippuavertailun ja kotona eri merkit saivat ympärilleen kuviokokeiluja. Eikä siihen mikä tahansa huopuva villalanka noin vain huopunutkaan. Väärän merkkinen vanha villa karkuutti kaiken värinsä. Totesin pian, että Piikun villaan voin tässäkin luottaa.

Mutta hitsiläinen ne olivat hauskoja kokeiluja. Ja kaiken lisäksi saippua toimi! Eri väriset kokeilupalat asettautuivat vuorotellen lavuaarin reunalle. Siinä ne pysyivät siisteinä ja käyttövalmiina. Villa ei kasvata bakteereita eikä haise, joten jatkuvakaan käyttö ja kosteus ei pilaa sitä. Kaapissa pino kasvoi ja käytössä olevan saippuan väriä oli helppo muuttaa, kun vain kuivatti edellisen, laittoi kaappiin ja otti toisen tilalle. Matkasaippuani keltainen. Se on aina kaapissa kuivana odottamassa tarvetta heittää laukkuun vaikka siltään.

Huovutetut saippuat kotiutuivat myös suihkunurkkaamme. Palasaippuassa ei ole ylimääräistä vettä niin kuin suihkugeeleissä. Herkälle iholle sopiva, hajusteeton saippua ei kuivata ihoa käytössä yhtään sen enempää kuin mikä tahansa muukaan pesuaine. Villapalaa teki mieli pyöritellä pestessä pitkin kehoa, ei vain käsissä. Se niistä ylimääräisistä vartalonkuorinta-aineista ja muovipurkeista. Villa on luonnontuote, se hajoaa kompostissa, palaa helposti.

Ensimmäisten lahjojen saajat olivat asiasta hyvin kiinnostuneita. Tshekkiläinen opettajani kertoi ensin laittaneensa tuoksullisen palansa vaatekaappiin ja hämmästyi, kun selitin, että se on ihan oikeasti saippua ja käyttöä varten. Kokeiltuaan hän innostui huovuttamaan merinovillasta saippuan itsekin. Kesän alkaessa oli selvää, että saippuoita on tehtävä myyntiin. Niitä hajusteettomia, ei vaatekaappiin laitettavia.

Ensin oli vain Pesukivi. Luonnollisen värinen, tuoksuton, yksinkertainen, mutta kaunis. Jokainen kivi on yksilö. Vaalea, tumma, sävytetty, kepeä, synkkä, herkkä, voimakas. Sitten on tullut muitakin. Kokeilu jatkuu.

Ja niin kuin vesi voittaa kiven kovuuden, niin villa hieroo ihoni pehmeäksi. 




maanantai 21. elokuuta 2017

Ajast' aikaan

En näe aikaa suorana. Sen enempää kuin kehänäkään. Vaikka aikajanojen ja -suorien laatiminen ja tutkiminen on kiehtovaa ja hauskaa, eivät ne koskaan voi kuvata todellisuutta sen paremmin kuin tasoon litistetty maailmankarttakaan. 

Kun seison katse taaksepäin ja selkä menosuuntaan, näen ajan levittäytyvän valtavana kupruilevana mattona yli kaiken ihmisen asuttaman maa-alan. Aikamatto on hyvin repaleinen, sumea. Kukaan ei koskaan voi nähdä kaikkea. Kukaan voi koskaan nähdä vain pieniä pisteitä. 

Aika tihentyy siellä, missä tapahtumat ovat pyörineet nopeaan. Maaseudulla on tasaisempaa. Jokaista kurttua asuttavat ihmiset ovat varman tietoisia siitä, kuinka kehitys on huipussaan, kuinka moderneja he ovat. Kuinka kaikki on paremmin - ja huonommin - kuin ennen. Jokainen on itsessään erityinen. Oman aikansa vanki.

Vaan jokaisen kurtun reunalla kaakattaa ryhmä kanoja, jotka nokkivat tuhat vuotta vanhoja jyviä, matoja, kasvien rippeitä. Jokaisen kanaryhmän keskellä kiekuu Kukko, huutaa kurtuista välittämättä omaa kieuntaansa jokaisen auringon noustessa samaan aikaan. Kiekuu välittämättä nuotioista, painokoneista, panssarivaunuista. Kiekuu ilman mustekynää, monitoimikonetta, multimediaa. Kunhan vain järjestys säilyy. Kunhan parvi pysyy ruodussa. Kiekuu, ettei kukaan pääsisi kukkoilemaan, paitsi Kukko itse. Kiekuu joskus pitkin päivää, pitkin yötä. Tekee vain Kukon työtä. Minkä se luonteelleen voi. Ei sillä ole kelloa, sillä on vain ikiaikainen luonto ja komea ääni. 

***

Uuden tuotteen proton fiilistelyä. 
Viikon päästä lauantaina tulevat Toivolan Vanhan Pihan Hansa-pihalle myyntiin uudet keskiaikaiset kännykkäpussit.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Syyskiireitä

Kesä tuli - sikäli kuin nyt tuli - ja menikin jo. Kiitos kaikille Sepän Puodissa vierailleille! Oli hauska tavata teitä ja projekti oli muutenkin onnistunut ja opettavainen. Huopasaippuoista on tulossa blogitekstiä ennen pitkää ja uusia saippuoita pyörittelen heti, kun taas ehdin. Koulu alkoi pari viikkoa sitten - eikun siis viikko sitten! Homma alkoi pyöriä välittömästi sellaista vauhtia, että ainakin parin viikon edestä on asioita hoidettu ja suunnitelmia viety eteenpäin. 

Sain alkukesästä uuden saumurin ja vähän myöhemmin sähköpöydän kotiin. Näiden innoittamana täydensin sekä omaa että Tinttanan vaatevarastoa ja pyöräytin muun muassa viitisenkymmentä hernepussia tilkkuvarastoa siivotessani. Kuinka ihanaa olikaan ommella hyvällä työpöydällä ilman työtuntien laskemista! 


 Tinttana valitsi itse kankaat, mutta lopputulos lojuu kaapissa odottamassa lopullista hyväksyntää. Onneksi on kasvunvaraa.

Ommellisen avajaisista tarttui mukaan muun muassa vuoristorata-kangasta, josta ei tullutkaan legginsejä, kun alkoikin mekottaa. 


Viime viikon tiistaina loma loppui kuin seinään ja sekin tuntui taas ihan mukavalta. Suunniteltiin Suomen käsityön museolle Low budget -työpajoja ja syvennyttiin samalla muutamiin uusiin tekniikoihin. Tällä viikolla olen hakenut inspiraatiota keskiaikaisista kuvioinneista: nyt on uusi huopainen kännykkäpussi luonnospaperilla ja viikon päästä lauantaina myynnissä Toivolan Vanhan Pihan Hansapiha-tapahtumassa. Tänään käynnistettiin Kankaan Luovalla Kampuksella kollegoiden kanssa Kankaan pienen käsityöpuodin toiminta ja ensi viikolla aukeaa Sepän Yrityspaja, missä on myös Virokannas-tuotteita myytävänä. Siinä sivussa on suunniteltu syksyn työssäoppimisjaksoa ja joulun alla tehtävää näyttötutkinon toista osaa. Joulumarkkinoille on tarkoitus saada villahuiveja ja huopasäilyttimiä. Harrastuksen vuoksi on koululla kangaspuissa tulossa räsykuteisia pannunalusia. Joku päivä värjäsin vähän kangastakin. 



Ja kyllä, kyllä olen tavannut viikon aikana myös perhettäni, käynyt hierojalla, kampaajalla, lapseni kanssa pihalla ja kaverisynttäreillä, puolisoni kanssa ulkona syömässä, raivannut ja siivonnut ikkunaremontin keskellä ja lukenut kirjaa. Ja nukkunut öisin ja pessyt pyykkiä. Vuorokaudessa on kuitenkin aika monta tuntia, kun tarkkaan laskee. Mutta nyt iltapalalle - huomenna on ihan oikea työpäivä vaihteeksi opetushommissa. 

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Juhannus ja juhla ja mittumaari

Ensinnäkin kiitos kaikille syntymäpäiväni johdosta onnitelleille! Erityinen kiitos kaikille juhlintaan osallistuneille ja erityisen erityisesti sen järjestäjille! Varsinainen päivä oli eilen. Koska juhlat oli jo juhlittu, saatoin viettää päivän touhuamalla kesäisen tyhjässä värjäämössä kaikessa rauhassa. (Samalla sain kirjoitettua viimeisen kevään rästikurssin loppuraportin, mutta siinä nyt ei ole enää mitään kiinnostavaa.) 

Värjäämö tarjosi taas parasta antiaan: joku (h*lkkarin taulapää) oli ilmeisesti ottanut keltaista värijauhetta sinisellä lusikalla ja jättänyt lusikan vielä purkkiin. Sen jälkeen totesin suolan olevan lopussa. Laitettuani kankaat jo kattilaan tajusin, että "rot" ja "rot" ovat eri värejä ja lopuksi tajusin unohtaneeni väriliemen neutraloimiseen tarvittavan etikan. 

Onneksi ihana (ja kevään viimeinen työkuntoinen) opettajamme oli paikalla pelastamassa, antoi hiljaista henkistä tukea poistamalla sinisen lusikan purkista ja kaivoi kaapista ruokasuolaa, joka yhdessä oikean suolan kanssa riitti kuin riittikin. Samasta kaapista löysin koulun jämäpullon etikkaa, ja saatoin kaataa liemet pois heti sen sijaan, että olisin jättänyt ne odottamaan seuraavaa käyntiäni koululla. Violettiin kattilaan heitin hätäpäissäni lisää sinistä ja oikeaa "rot:a" ja ihan hyvähän siitä tuli. Pyykkipulveriakin löytyi kaapista juuri riittävästi omaan tarpeeseeni, mutta siihen se sitten menikin. Alan melkein pitää värjäystä hauskana puuhana.



 Kotiin tultuani odottamassa oli pitkästä aikaa sushia - ja ihana ihana Talisan Pupu puikkis! Erityisesti nuoresta iästään huolimatta kovia kolhuja kokenut tablettini arvostaa tätä. 


Kesäjuhlapuuhista puheen ollen en voi olla vielä kertomatta juhannustöistäni, kun Veljeni ja Kälyni antoivat avokätisesti nauttia metsänsä antimista. Olin tähän astisella koulu-urallani välttynyt kaikilta kasvien keruu -kesätehtäviltä, mutta nyt sellainen lävähti käsille. Luontovärjäyskurssia odotellessa. Myönnän, että varpujen, kuorien ja versojen poimiminen ja nippujen ripustelu parvekkeelle kuivamaan juhannuspäivänä herätti tiettyä mystisen juhlallista tunnelmaa. Lupiinit tungin vain muovipussissa pakastimeen - siinä ei sitten mitään taikaa ollutkaan. 


torstai 15. kesäkuuta 2017

Kesäloma!

Kesä on viimein tullut ihan oikeasti. On iltasoitto ja on hyttysiä hiekkalaatikolla. Huomenna on Tinttanan viimeinen hoitopäivä ja kesäloma alkaa. Sitä varten kävin eilen kangaskaupassa: Tinttanalla paistaa nilkat pitkissäkin housuissa ja itsekin koen ansainneeni jotain kivaa huomattavan pitkän talven jälkeen. 

Kesälomalla työskentelen silloin tällöin tietysti kesäpuodissa. Tänään tein ensimmäisen myyntivuoron ja huomenna menen taas. Monen tekijän yhteisprojektissa yhdelle ei tule kamalan montaa myyntityöpäivää, mutta tuotteiden suunnitteluun - ja ennen kaikkea nopeaan valmistukseen - on nyt entistä kovempi hinku. Täksi päiväksi valmistuivat Kiemura -säilyttimet nurkissa pyörineistä villoista. Näitä tulee varmasti viimeistään syksyllä lisää: isompia, värikkäämpiä, enemmän. 



Puodin ikkunalle pääsivät myös ensimmäiset huopaiset korvakoruni. Mahdollisuudet ovat vähintään yhtä moninaiset kuin säilyttimien kanssa. Korut ovat toistaiseksi sikäli mukavaa puuhastelua, että kaikki kappaleet ovat kaikin puolin uniikkeja. 


Pehmeää kesää ja nähdään Puodilla!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Avajaisten alla

Tänään on sunnuntai. Torstaina avaamme kesämyymälä Sepän Puodin. Lähden liikkeelle kolmella tuotteella. Kaikki on vielä vähän levällään. Kangas on kyllä otettu puista, saippuoista on huovutettu kokeilukappaleet ja käyntikorttipohja on melkein valmis. Tuotelaput pitäisi printata koululla huomenna, mutta kun sitä printattavaa tiedostoa ei vielä ole olemassa. 

Ryhmänä asiat kulkevat suunnilleen samaa rataa. Huomenna menemme siivoamaan ja järjestämään myyntitilaa. Paljonko meillä onkaan tulossa tuotteita? Saahan niitä jaettavia paperimainoksia vihdoin huomenna? Mihin kassajärjestelmään päädyimmekään? 

Avajaisten alla asiat ovat levällään. Ne kypsyvät. Ja sitten tulee se päivä, kun yöllä on satanut vettä ja aurinko paistaa aamusta asti ja lehdet puissa rehahtavat auki. Josko se olisi jo keskiviikkona eikä vasta torstaina, jooko? 

Lehti -pussukat valmistuivat tänään. 


perjantai 2. kesäkuuta 2017

Sepän Puoti

Kankaan Luovalla Kampuksella on toiminut viime talvesta saakka Pieni Käsityöpuoti. Se on syntynyt yhteistyöstä ja innosta kokeilla, yrittää. Viime syksyn uutena opiskelijana olen saanut seurata vierestä, mitä tapahtuu, kun oppimisen halu ja tekemisen ilo saavat kasvaa hyvässä ohjauksessa. Tänä keväänä Puodin käsityötuotteiden valikoima on laajentunut hurjasti oman vuosikurssini tuodessa myyntiin ensimmäisiä tuotteitaan. Puoti on edelleen pieni, mutta nyt se alkaa kaivata lisää hyllytilaa. 

Työsali on usein täynnä. Loimitukin hammasrattaat narisevat, kun into ei anna aikaa käydä hakemassa öljyä - mikä voisikaan innostaa enempää kuin uusi loimi puissa! Öljytään heti, kun ehditään. Luokassa surraa ompelukone - ompelukone kertoo valmistumisen olevan jo lähellä. Ompelija hellittää paininjalan ja nostaa seuraavan kappaleen paininjalan alle. Jos on tarkkana, voi sen hetken aikana luokkaan kuulla seinän takaa painepesurin hurahtavan päälle - joku sai erän painettua ja pesee seulaa. Uuni on jo lämpiämässä: sinne painaja kohta nostelee tuoreet kuvansa ja ohikulkijan silmä katsoo uutta viivaa, joka kiinnittyy kankaaseen kestääksen siinä pesusta toiseen. Painopäässä ei edes huomata, kuinka salin toisessa päässä on hikeä pyyhkien saatu rulla nostettua telojen väliin ja huovutuskone kolahtaa käyntiin. Huopatossutehtaan hiljaisuus on vain kummallinen kansanuskomus. 

Keskellä kaikkea, siinä pöydän ääressä, istuu joku korvatulpat korvissa ja kirjoittaa, piirtää, laskee, sommittelee, kokeilee, ajattelee, luo. Kaukana kaikesta touhusta, oman mielensä kierteissä.

Käsityöpuoti jää kesälomalle, vaikkei Kangas täysin hiljene kesälläkään. Mutta mitä niille ihmisille tapahtuu kesällä? Mitä tapahtuu yhteishengen nostattamalle energialle, missä jatkuu taitavien käsien liike? 

Sepän Puoti aukeaa viikon päästä Jyväskylän keskustan tuntumassa. Siellä ne into ja yhteistyö lomailevat. Siellä on talkoovoimin pystyyn laitettu kesäpuoti. Juuri artesaaniksi valmistuneiden ja juuri vauhtiin päässeiden syksyllä jatkavien opiskelijoiden työt ovat esillä ja myytävänä. Siellä ovat myös Virokannaksen tuotteet ensimmäistä kertaa julkisesti myynnissä.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Virokannas.com

Ensimmäinen tuotesarjani - täyspellavaiset Kesäpuu-laudeliinat - näyttää kaikesta huolimatta valmistuvan ennen kesää. Tosin tänään jouduin jättämään puut sikseen ja antamaan periksi useamman viikon jatkuneelle kevätflunssalle. Kotitöiden ohessa ehdin kuitenkin kertoa sen täälläkin: nettisivujen raakile on julkaistu! Facebook-sivua odotellessa voi nyt käydä katselemassa kuvia tekemisistäni osoitteessa virokannas.com.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Penteleen Pellava

Ei sitten tullut kuitenkaan kirjoiteltua. Niin käy aina, kun etukäteen ajattelen jostain kirjoittavani.

Työssäoppimisjakso muodostui monipuoliseksi, sateiseksi ja mielenkiintoiseksi. Nyt olen ollut kaksi viikkoa kotona ja siihen on mahtunut pääsiäisen ja sitkeän flunssataudin lisäksi lähinnä kaksi asiaa: Tinttana ja Pellavaloimi. Edellinen oli paluustani niin helpottuneen onnellinen, että huusi viikon purkaen eroahdistustaan, mutta jälkimmäinen jatkaa edelleen katkeiluaan.

Palattuani kouluun keväänraikas letti purettiin auki ja kierrettiin tukille. Kaksi toveria, jotka ryhtyivät kanssani pellavahaasteeseen, olivat saaneet kuin saaneetkin omat työnsä jo pois puista, mutta loimi oli jättänyt jälkensä. Minua tervehdittiin varoituksilla ja jo etukäteen osoitetulla myötätunnolla: pellavaloimi oli osoittautunut ei vain "haastavaksi" (tätä ilmausta opettajat tykkäävät käyttää) vaan myös raastavaksi. En siis voinut muuta kuin käydä mielenkiinnolla pitkästä aikaa oman työni ääreen.

Liberecissa pääsin kokeilemaan kaikenlaista veistosta housujen ompeluun ja piirustelusta tuolinjousien nyörittämiseen, mutta yksi asia palasi mieleen jokaisella osastolla: olen Kankaalla oikeassa paikassa, oikealla alalla. Niin että katkeilkoon vain ja osoittakoon mieltään. Sitä vartenhan minä sitä valitsin opetella, että se on vaikea. Se mokoma loimi. Ilman minua se olisi lankakasa. Saisi olla kiitollinen.

Ja nyt ensimmäisen metrin jo mentyä Pellavaloimeni alkaakin kesyyntyä. Ei se ole pahansuopa, se on herkkä. Se on sellaisen erityisen tuen tarpeessa. Työ on hidasta, mutta minulla on vain rajallisesti aikaa, joten pakostikin se etenee. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, kaikki loimeni tämän jälkeen ovat verraten helpompia.


maanantai 27. helmikuuta 2017

Timetable design

Asiat alkoivat tänään hahmottua. Täkäläinen koulumme on iso, mutta sympaattinen. Saimme informaatiotulvan ja kuulimme paljon nopeaa käsittämätöntä tshekin kieltä. Huomioita: 1) jos haluat keskustella paikallisen kanssa, on parasta, että heitä on paikalla vain yksi 2) täkäläiset olettavat, että Suomessa kaikki on vähän paremmin 3) byrokratia voi yhä yllättää 4) liikunnanopettaja on liikunnanopettaja missä vain. Nyt on kuitenkin viilattu kuuden viikon opinto-ohjelmaa käytännöllisempään (eli parempaan) suntaan, ostettu kuukauden koululounaat ja rajaton bussikortti koko täälläoloajalle. Odotamme innolla puutyöluokkaan pääsemistä sekä verhoilun perusteiden opettelua.

Kukaan ei vielä intoutunut varsinaisesti avautumaan oletuksistaan suomalaisten suhteen, mutta saimme jo kuulla sivulauseessa kommentin siitä, että meitä ei tietenkään palele paitahihasillaan ulkona, koska olemme Suomesta. Totta ehkä sinänsä, mutta sisällä kyllä palelee, jos lämpötila alkaa lähestyä 18 astetta. Suomessa sisällä ei ole nimittäin käytännössä ikinä näin kylmä. Ulkona kyllä, mutta sisällä ei koskaan.

Olemme päättäneet syödä täällä koulun edulliseen hintaan tarjoamat lämpimät lounaat etukäteen kuulluista varoituksista huolimatta. Yhden päivän perusteella ruoka on aivan tavallista koti- eli kouluruokaa; ei ehkä aivan lautasmallin mukaista, mutta ihan maukasta. Ruokapöydässä (mies-)opettajat intoutuivat kuitenkn kyselemään kuinka maistuu ja vaikuttivat melkein pettyneiltä, kun totesimme, ettei se Suomen kouluissa ole paljon sen kummempaa. Saimme myös korjata käsityksen siitä, että Suomen opintotuella elelisi leveästi. No ei elele ainakaan Suomen hinnoilla. Mutta se täytyy myöntää, että aikuiskoulutussysteemi on hyvä. Täällä yli 26-vuotias ei voi olla ainakaan virallisesti opiskelija.

Koulun jälkeen ystävällinen opiskelijatyttö auttoi meitä hankkimaan bussikortin täällä oleskelun ajaksi. Tulkki olikin tarpeen, sillä kukaan niistä viidestä naisesta, joiden kanssa asioimme, ei puhunut englantia. Edullisin tapa oli hankkia Liberecin aluella toimiva "opus-kortti", johon voi ladata bussikortin. Tätä varten menimme ensin valokuvaamoon ottamaan pikaiset passikuvat. Sieltä jatkoimme opus-luukulle, missä selvisi, että korttia varten meillä pitäisi olla todistus siitä, että meillä on jokin osoite. Tulkkimme käytyä tovin neuvottelua palvelutiskin tädin kanssa päätimme kävellä majapaikkaamme ja pyytää Alakerran Naiselta todistukset siitä, että majoitumme nyt täällä. Saimme paperit hienoisen huvittuneen ihmettelyn kera ja palasimme luukulle. Nyt kaikki sujui hyvin ja saimme kortit, joihin ladattiin bussiliput toisella luukulla. Tulkkimme ansaitsi tästä hyvästä ison kahvin ja keskustelukin oli oikein antoisa ja mielenkiintoinen.

Kotiin päästyämme lämmin vesi oli jälleen valunut toisiin suihkuihin, mutta palasi kuitenkin yhden viestin ja vähän ajan kuluttua. Aamulla lähdemme opintoekskursiolle Prahaan. Seitsemältä.

Ai niin, ehkä mielenkiintoisinta täydessä päivässämme oli kuitenkin ensimmäisen hyppelyopettajan tapaaminen. Koululla meidät ohjattiin heti aamulla opettajainhuoneeseen juomaan kahvia ja esittely alkoi: this is our English teatcher, drawing teacher, design this and that teacher, jumping teacher -- sorry, WHAT? Kyllä, timmi pieni nainen opettaa trampoliinilla hyppelyä ja ilmoittauduimme heti mukaan ensi maanantain tunnille. Joko loukkamme itsemme tai sitten saamme kadehdittavat vatsalihakset.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lieberecin päässä

Sinne se jäi Letti koululle odottamaan pääsiäistä. Me lensimme eilen Prahaan ja matkasimme sieltä bussilla - ja metrolla ja bussilla - pimeän keskellä Libereciin, missä vietämme seuraavat kuusi viikkoa. Täkäläinen yhteysopettajamme oli vastassa ja vaikka majapaikassa oli varaustiedoissa aluksi hämminkiä, oli vastaanotto myös täällä lämmin, vaikkei yhteistä kieltä Alakerran Naisen kanssa olekaan.


Tänään olemme kartoittaneet kaupunkia valoisassa. Keskellä kaikkea seisoo pramea neo-renessanssinen kaupungintalo seuranaan modernimpi - tai ulkoavaruudellisempi - Pää. Ajoimme raitiolinjan päähän ja takaisin ja tiedämme nyt monta paikkaa, joihin on mentävä. Huomenna menemme kouluun. 


perjantai 17. helmikuuta 2017

Handmade by Virokannas

Opintojen ohessa olen ehtinyt värkkäämään muutamia lahjatavaroita erilaisiin tarpeisiin ja tapahtumiin. Pussukoiden ompelun innoittamana sain aikaiseksi myös tilata itselleni kangasetikettejä. Niitä pieniä lappuja, jotka saavat tuotteen näyttämään ihmeellisellä tavalla ryhdikkäämmältä. Mutta mitä sellaiseen lappuun sitten pitäisi kirjoittaa? Tavaramerkki tietysti, firman nimi, tekijän tiedot, logo. Eihän minulla sellaisia vielä ole. Mutta nimi minullakin on. Ja hyvä nimi onkin.

Käytän "handmade"-ilmaisua mieluummin kuin "designia", vaikka tuotteet enimmäkseen omaa suunnitteluani ovatkin. Käsin tehty on yleensä myös itse suunniteltu, mutta suunniteltu voi olla toisenkin tekemä. Ja minä olen tekijä. 


Ensimmäinen laputettu tuotteeni on juurikin valmistettu toiselta henkilöltä kopioidun mallin mukaan. Mutta koska olen sen itse valmistanut, voin siihen lappuni laittaa. Tossut menivät lahjaksi kavereiden vauvalle ja ainakaan toistaiseksi en ole ajatellut toisen parin tekemistä. 


Tämän huovutetun säilyttimen tein puolestaan tupaantuliaiseksi kaveripariskunnalle. En vielä tiedä nuorikosta, mutta ainakin isännän ikkunlaudalla on nähty niin monta maitopurkkitainta, että ajattelin antaa yhdelle sellaiselle piilopaikan näin kevään lähestyessä. Samalla kokeilin mallia ja sehän onnistui hyvin - purkki istui sisään täsmälleen! 


Lopuksi tein sukulaistytölle syntymäpäivälahjaksi pussukkaparin omalla painokuosillani. Painetun kankaan värjäyskokeilu onnistui niin, että tuskin malttaisin näistä edes luopua. Harmi, että padassa oli vain melko pieni ala tätä kangasta. Tai oikeastaan juuri tätä kangasta ei ollut alunperinkään kuin yhden vanhan keittiöpyyhkeen verran. Liekö aikoinaan käsin kudottua valkoista pellavaa, joka oli ajan saatossa kulunut sellaiseksi, ettei sitä kukaan nykykeittiöönsä olisi huolinut. Tämä onkin kierrätysmateriaalissa parasta: saada aikaan jotain viehättävää materiaalista, joka olisi muuten joutunut käytännössä roskiin. 

***

Tänään siivosin ompelupöytäni ja pakkasin koneen pois. Viikon päästä lennän Prahaan ja sieltä jatkan kalustealan kollegan kanssa Libereciin kuuden viikon työssäoppimisjaksolle. Opiskelemme ja työskentelemme sikäläisessä käsityöalan koulussa ja laajennamme ymmärrystämme asioiden tekemisestä. Tarkoitus on muistaa ja ehtiä päivitellä asiaa täällä aina välillä.

perjantai 27. tammikuuta 2017

Pussukat

Kankaanpainantakurssin jälkeen meidänkin ryhmämme pääsi vihdoin syksystä asti odotetulle vajaan parin viikon ompelukurssille. Syksystä asti odotetun ompelusta teki se, että nyt on vihdoin aika saattaa valmiiksi huovutuskurssin tyynyt ja muut matkanvarrella työstetyt tuotteet. Päästään käyttämään niitä värjättyjä ja painettuja kankaita. Myös niitä, jotka eivät näyttäisi mihinkään oikein edes kelpaavan.

Ompelu aloitettiin tiistaina peruspussukan ompelulla: yksinkertainen kaava, tuettu miehusta, vuori ja vetoketju. Ei mitään kovin intohimoista. Ei mitään kovin ihmeellistä. Paitsi että se valmistuu nopeasti. Siis verraten nopeasti suhteessa pari päivää paukutettuihin mattoihin ja puoli vuotta ompelua odottaneisiin huopiin. Olin itse tiistain toisaalla ja keskiviikkona - täytyy myöntää - ihmettelin vähän huvittuneena kanssaopiskelijoiden kouluun ryönäämiä kangaskasseja, jotka tukkivat ahtaan luokan käytäviä ja rajallista työpöytätilaa. Sitten sain oman pussukkani valmiiksi enkä ihmetellyt enää mitään. 



Miksi päädyin kaivamaan vapisuttavan innon vallassa vanhoja kankaita kaapista? Illalla taskulampun valossa, kun Tinttana jo nukkui. Miksi minäkin, mielestäni melko rationaalinen ihminen, kannoin seuraavana päivänä kouluun kassillisen noita kankaita, vaikka on selvää, ettei yhden lyhyen koulupäivän aikana ehdi kuluttaa metritolkulla kangasta, jos tekee vain käteen sopivia tuotteita? Mutta etukäteen oli mahdotonta päättää, mitä kangasta haluaisin käyttää. Hetkessä tehtäviä nopeita valintoja: millainen tukikangas tähän sopii? Kokeillaan tätä. Sopisiko tämä vuoreksi? Vai tehdäänkö tähän liukas sisäpinta? Minkä värinen vetoketju? Kokeilen nyt eri muotoisella kaavalla.

Ensin sen sanoitti takanani istuva toveri, sitten sama huudahdus kuului toiselta puolelta luokkaa: se tunne, kun saa jotain valmiiksi. Se tunne, minkä siitä saa, kun on ensin oppinut uuden taidon - vaikka kuinka yksinkertaisen - ja sitten melko lyhyessä ajassa saa tehtyä valmiin, käyttökelpoisen tuotteen. Ja siihen voi tosiaan oikesti upottaa sen typerän leimasinkokeilun, josta syntyi kaksivärisiä sydämiä ja vesirokkoista pistepintaa, joka kaiken lisäksi kuivui hitaasti ja levisi paikoin.

Eilinen oli viimeinen vapaa pussukointipäivämme. Ensi viikolla palaamme niihin tyynyihin ja muihin keskeneräisiin hartaasti suunniteltuihin ja harkittuihin kokonaisuuksiin, varsinaisiin tuotteisiimme. Mutta odottiko kukaan tätä innoissaan? Ei. Pussukat tuntuivat saaneen haltuunsa jokaisen. Eri muotoiset, eri väriset, omaan käyttöön tulevat, lahjaksi annettavat, myöhemmin ehkä myytävät sekä ne, jotka tehtiin vain tekemisen riemusta. Tai valmiiksi saamisen euforiassa. Pussukkaan verrattuna tyyny on niin maailman tylsin asia. Paitsi verho on ehkä vielä tylsempi.



torstai 19. tammikuuta 2017

Tipi Tii ja kiehtovat kiemurat


Se oli joku syksyinen ilta, kun mieleeni lensi Lintu, joka vaati päästä ulos. Annoin sen laskeutua paperille ja siinä se sitten viserteli koukeroisia säveliään. Paperi oli kansion välissä ja sieltä Lintu aina silloin tällöin piristeli. Ja siellä se odotti.


Kankaanpainantakurssi aloitettiin vahakaaviokokeiluilla. Toisin kuin yleensä kankaanpainannassa, vahakaaviota ei juuri suunniteltu. Minä annoin viivan tulla seulan pintaan sellaisena, kuin se tahtoi. Minä en liiemmälti välitä paljosta suunnittelusta.


Minun viivani oli vänkkyräinen. Ja vellova.


Lintu heitti kieppejä ilmassa ja etsi itseään. Ja seuraa. Joululomalla se lähti omille teilleen emmekä juuri tavanneet. Loppiaisen jälkeen koulu alkoi taas ja maanantaina Lintu palasi. Se oli löytäyt lehden. 


Ensimmäiset painoseulat kalvostettiin ja suunnittelua oli jo tehtävä ihan tosissaan. 



Löydettyään parin Lintu rauhoittui. Lehti sen sijaan tahtoi sekin seuraa. Paljon seuraa. Paljon lehtiä. 




Tänään heikinpäivän aurinko valaisi minun lehteni ja kevään vihreä vaati mukaan. Lisää lehtiä. Paljon lehtiä. Kokonainen metsä kankaalle! 


Iltapäivällä kangas loppui. 

Mutta kurssi tuli valmiiksi. Tyynyt odottavat ompelemista ja taulu pingottamista. Ei kulje minun viivani suoraan.



keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kankaanpainannan peruskurssi

"Aaaarrgh!" 
"Älä nyt, se on hieno! Minen ainakaan huomaisi mitään."
"Joo ei kyllä pistä silmään yhtään."
"Mutta tohon tuli tommonen! Ja miksi toi nyt teki noin."
"Sen peittovalkoisen kanssa pitää olla tosi nopea. Siksi sitä ei yleensä käytetä peruskurssilla."
"Ääh."
"Ei se mene hukkaan. Siitä saadaan oikein hyvä pussukka. Anna itsellesi lupa harjoitella."
"Joo tosta tulee tosi hieno pussukka!"

"Ootko jonossa suihkuun?"
"Joo oon."
Kssshhhh!!!!
"Saanko laittaa siihen altaaseen, kun meinaa kuivua tukkoon." 
"Otan vain raakelin tästä välistä..."
"Joo eikä mulla mene kauaa"
Kssshhhh!!!
"Yh. Pärskäytin sitten naamalle."
"Yh." 
"Sori, otan vielä tosta lusikan..."
"Hei ootko käyttänyt tätä painepesuria? Miksei täältä tule painetta?"
"Öö... Onko se seinässä?"
"Varo, mahunko tästä..."
Hurrrr!!! Kssshhhh!!!

"No voi ei. Taas unohtui käydä kaupassa. Saanko lainata sun teippiä?"
"Joo ota vain."
Hurrrr!!!
"Painatko vielä tässä?"
"Öö..."
"Meen sit tonne."
"Saanko äkkiä kuivata tän välissä?"
"Joo mä en enää tarvii sitä fööniä."
Hurrrr!!!
"Aaaarrgh! Tää suorakulmain ei ole suora!"
"Mut hei siitä tulee ihan hyvä pussukka."

"Ääh. Nyt oon kyllä ihan jumissa. Miten te laittaisitte tän?"
"Kokeile laittaa tolleen vinoon. Musta se on hieno. Onko toi sitä helmiäistä?"
"Joo laitoin siihen vähän punaista."
"Mä laittaisin myös vähän keltaista."
"Hm. En tiiä." 
"Onhan sulla se luotisuora?"
"Öö..."
"Onko toi nyt se varsinainen työ?"
"Ei! Onneksi! Tää on vielä kokeilu." 
"Kokeile tehdä siitä pintaa -- Ja hei sitä ei kannata raapia lusikalla! Ota semmoinen pikkulasta."
"Ääh. En tiiä. No, ehkä siitä joku pussukka tulee."

"Ai vitsit olisko hieno, jos laittaisinkin tohon vielä mustaa päälle?!"
"Kuulostaa hyvältä! Ja siihen alle vaikka paperikaaviolla semmoinen väriympyrä!"
"Nyt tulee kyllä tosi hieno pussukka tästä!"
"Joo mä haluun kans tommoisen pussukan!"