sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Sukkajoulukalenteri

Koko syksy on kulunut melko mukavasti aktiivisesti sitä sun tätä ommellen, mutta nyt alkaa olla aika ihan tosissaan keskittyä joulun lähestymiseen. Otin vastaan facebookin ompeluryhmän haasteen totetuttaa tänä viikonloppuna ommeltu joulukalenteri ja olipas kerrassaan mukavan yksinkertainen ja hauska projekti - ompelujälkikin on kyllä sen näköistä, mutta sisältöhän se on tärkein. Idean sain samaisesta ryhmästä, mutta lopullinen toteutus on täysin omani. Mitään en tätä varten ostanut, vaan kaikki materiaali löytyi vanhoista varastoista. Tuli käytettyä kangastilkkuja ja jämäpaloja, joista ei oikein paljon muuhun enää ollut.

Tarkoitus on jatkaa samaa linjaa myös sisällön suhteen: tilkkuompeluksia, serkun vanhoja leluja ja ehkä puuhalahjakortteja on mielessä. Tietysti, jos laittaa kalenteriin joskus yhden karamellin, niin on pakko ostaa itselleen kokonainen rasia...

Tällaisen pystyy tekemään kuka vain, jolla on mikä tahansa ompelukone ja vähän kangasta. Minä leikkasin suurimman osan sukista joustofroteesta, mutta mikä tahansa tarpeeksi kestävä kangas käy. Käyttämäni kaavan voi kopioida kuvasta, mutta nopeasti tuon piirtää itsekin ja sitten on varmasti oman mallinen. Tossujen koko on kiinni siitä, millaisia yllätyksiä niihin haluaa piilottaa, kuinka suuren kalenterin haluaa ja paljonko kangasta on käytettävissä. Itse tein tossuja kahta eri kokoa.

Kutakin sukkaa varten leikataan kaksi palaa kangasta ja ommellaan ne suuaukkoa lukuunottamatta yhteen. Itse käytin saumuria, mutta tavallinen ompelukone käy yhtä hyvin. Suuaukon käänsin kertaalleen sisään päin ja ompelin ympäri kaksoisneulalla saadakseni joustavan ompeleen. Yksöisneulalla onnistuu varmasti myös ihan hyvin. Näiden käyttökulutushan koostuu siitä, että sukat ripustetaan, täytetään, tyhjennetään ja laitetaan vuodeksi kaappiin.

Numerolaput on leikattu vanhan lakanan reunasta ja numerot kirjoitettu kangastusseilla. Numerot voisi myös esimerkiksi applikoida, kirjoa, painaa tai piirtää suoraan tossuihin tai kirjoittaa puisiin pyykkipoikiin. Tässä käytetyt rusettikoristeiset pyykkipojat ovat häidemme ylijäämää muutaman vuoden takaa.

Ripustusnarun toteutin letittämällä valkoista trikookudetta. Olohuoneessamme on sopivasti kaksi ruuvia keskellä seinää kuin tätä varten tehty, joten kalenteri pääsi heti paraatipaikalle. Tarkoitus on täyttää sukat päivä kerrallaan, ettei houkutus kurkkia käy liian suureksi pienelle ihmiselle. Samalla kun poistaa aina käytetyn sukan, niin joulun lähestyminen havainnollistuu. Kalenteri myös näyttää sitten joka päivä vähän eriltä



***


Tinttanan kommentit ensi näkemältä: "Kummitus! Siellä on pehmeitä karamelleja!" 
Että konvehteja on täyttäjällekin luvassa.