torstai 28. helmikuuta 2019

Jämävaatteita kahdella tapaa

Kun ompelee vaatteita, tulee usein joutuneeksi keskusteluun siitä, onko vaatteiden valmistaminen itse taloudellisesti kannattavaa ensinkään. Kysymys on monisäikeinen ja keskustelun aluksi pitäisi määritellä, minkä laatuluokan vaatteista puhutaan ja millaisia eettisiä ja ympäristön huomioivia kriteereitä vaatteelle asetetaan. Aivan varmasti tietyistä ketjuliikkeistä saa sekä puseron että housut samalla hinnalla, jonka tulee maksaneeksi metristä hyvälaatuista trikoota. Eikä siitä metristä vielä ihmeitä tehdä, ellei sitten ompele aivan pienille lapsille, jolloin metri on ihan hyvä pala. 

Kyse onkin varsin paljon muusta kuin puhtaasta taloudellisesta hyödystä. Viiden euron hitula-t-paitaa ei oikein voi verrata oman kaavan mukaan mieleisestä kuosista hyvin tunnetuissa olosuhteissa valmistettuun uniikkiin yksilöön. Toki tämä edellyttää sitä, että on löytänyt ja saanut muokattua sen oman kaavan ja hankkinut sitä mieleistä kangasta. Melko yksinkertaisellakin ompelutaidolla itse tekeminen käy kuitenkin lopulta nopeammin kuin kaupoissa kiertäminen ja sovittelu, jos välineet ja materiaalit on kunnossa. On toinen asia verrata omatekoisen hintaa laadukkaasta materiaalista kotimaassa tai lähialueella valmistettuun hyvännäköiseen ja -tuntuiseen vaatteeseen. Mutta niitäpä et enää saakaan viidellä tai kymmenellä eurolla - ainakaan veronsa maksavalta vastuulliselta yrittäjältä. 

Itse tehdessä taloudellisuuteen vaikuttaa paljon materiaalin käyttötapa. Jos leikkuujätettä jättää jätteeksi kovin paljon, ei itse tehty vaatekappale ole välttämättä sen edullisempi kukkarolle kuin ympäristöllekään. Kun taas kankaan metrihinnan jakaa kaikelle, mitä siitä saa tehtyä, ei se lopulta niin kamalan kallista olekaan. Ja se suunnittelun ja ompelun hauskuushan alkaa vasta tilkkulaatikolla! 

 Tilkkuilottelua viime kesältä

Klassisia tilkunkäyttövaatteita ovat monesta pienestä kappaleesta koottavat bokserit ja muut alusvaatteet. Myös pienhenkilöiden pukimet on luontevaa tehdä ylijäämäpaloista - mitä pienempi, sen helpompi. Vaatteiden lisäksi trikootilkut sopivat erinomaisesti esimerkiksi pieniin (no miksei isoihinkin) peittoihin, hernepusseiksi, erilaisiksi pompuloiksi, kestopyyhkäimiksi, pikkuhousunsuojiksi ja ties miksi nukkekodin vuodevaatteiksi. Liimatukikankaan kanssa onnistuvat pussukat ja penaalitkin. Omassa taloudessani asuva neljävuotias on alkanut vaatia pienimmät kangasriekaleet askarteluunsa, minkä seurauksena suoraan roskiin menee tosiaan melko vähän.

Tinttanan tilkkutaidetta

Itse teen tilkkuvaatteita lähinnä kahdella eri periaatteella. Ensimmäinen tapa sopii hyvin silloin, kun kangasta on sen kokoisia paloja, että niistä saa leikattua kaavalla kokonaisia vaatteen osia. Klassisena esimerkkinä eriparilahjehousut ja helman jatkaminen. Esimerkiksi puseron kaava on helppo halkaista myös vaikka diagonaalisesti samoin kuin lahkeetkin.

Lapsen yöpuvun ei tarvitse välttämättä miellyttää kenenkään muun kuin käyttäjänsä esteettistä silmää. Jos tilaaja haluaa yhdistää pinkkiin Late Lampaaseen kirkasta keltaista, niin tehdään sitten niin. Latehousut on olleet käytössä jo hyvän tovin (pahoittelut pesuruttuisesta kuvasta, osa vaatteista on kaapattu suoraan narulta kameran alle). Oikea ja vasen menevät nykyään aina oikein, koska Late-jalka on oikea ja pinkki vasen. Sen muistaa silloinkin, kun päällä on toiset housut. Kirkkaanvihreän traktorikuosin väriparin valintaoikeuden pidätin itselläni.

Toinen tapa, ehkä se hauskempi, on ommella ensin yhteensopivia tilkkuja suuremmaksi palaksi ja leikata siitä sitten kaavalla valmiit kappaleet. Tällöin on helppo hyödyntää myös pienemmät ja "väärän muotoiset" palat. Itse surauttelen tilkut saumurilla yhteen suunnilleen kohtisuorin saumoin ja koska lapsi ei ole ylimääräisistä saumoista valittanut, olen jättänyt tikkaukset sikseen. Silitys tekovaiheessa on riittänyt. Herkempi-ihoiselle tilkkujen saumat voi litistää vaikka taso-ompeleella.

Merihenkinen peplum olkafrilloilla syntyi yhdistelmästä tilkkuja, joista kaikki eivät yksin edes niin merellisiä olisi. Käyttäjän vaatimuksesta violetti pääntieresori, koska "ilman violettia tai pinkkiä vaatetta ei voi käyttää". Lopulta ei-pinkistä peplumista on tullut suursuosikki.
 
Meripeplum yhdistyy mieluusti legginseihin, joissa on lahkeen jatkona on hieman Ponilettiä, joka sekin alkaa äkkiä näyttää kuin vesikasvien leikiltä.

Suosikkikankaista on otettava kaikki irti. Noshin kangasloppuunmyynistä lapsen kanssa yhdessä valittu mieluinen Lymy-kuosi on sellainen. Viidakkohengessä pantterit yhdistyivät seeproihin. Samalla paita toimii keskustelun avaajana sellaisille aiheille kuten ravintoketju, suojaväritys ja elämän raa'at tosiasiat.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Mehiläisvahakangas eli kestokelmu

Jo jonkin aikaa on kytenyt inspiraatio kokeilla itse tehtyä mehiläisvahakangasta eli kestokelmua, joka on viime aikoina tullut vastaan vähän väliä sekä internetin ihmeiden joukossa että ihan kaupan hyllyllä. Vahattu puuvillakangas toimii kääreenä muovikelmun tapaan, mutta on helppo puhdistaa ja kestää useita käyttökertoja. Lihalle ja kalalle sitä ei hygieniasyistä suositella, mutta esimerkiksi astioiden päällä tai leipien ympärillä sen pitäisi toimia erinomaisesti - varmaa tietoahan minulla ei tästä vielä ole, koska en ole aikaisemmin käärettä käytännössä kokeillut. 

Valmistus on helppoa ja siihen löytyy useita ohjeita. Itse käytin lähteenä Heidi did it -blogin selkeää kirjoitusta. Käyttämäni mehiläisvaha on Veljeni tarhalta Kuohulta ja kangas vanhasta, ohueksi kuluneesta tyynyliinasta. Raastin löytyi keittiön laatikosta, missä niitä oli useampi kappale. Tämä saa nyt toistaiseksi jäädä vahakäyttöön, vaikka sen voi toki putsattuna ruoanlaittoonkin palauttaa.

Ensimmäistä kertaa vahakangasta tehdessä kysymys kuuluu: paljonko vahaa on sopivasti? Tässä aloituskuvassa vahaa on liian vähän, mutta paikkailuhan on helppoa. 


Kun vaha on sulanut, kankaan pinnasta näkee, minne sitä tarvitaan lisää. Ja tässä kohtaa vielä muistutus: laita aina leivinpaperi suojaksi sekä silityslautaa että -rautaa vasten!


Kankaan toiselle reunalle onnistuin raastamaan vahaa kerralla melko sopivasti. Tietysti vasta käyttö ja kokemus luultavasti kertovat, tuliko kankaasta liian vahainen tai turhan kevyt.


Tarkka-aistisena hyvän ruoan ystävänä Puolisoani arvelutti, jättääkö kääre ruokaan hunajaista tuoksua tai makua. Enhän minä sitä vielä tiedä, mutta en usko tämän olevan kovin todennäköinen skenaario, koska käärettä on tarkoitus käyttää lähinnä viileässä. Esimerkiksi lämpimiä rieskoja en siihen heti käärisi, koska lämpö pehmentää vahan. Tämän vuoksi myös puhdistus on syytä tehdä viileähköllä vedellä. Kokeilemallahan se selviää.


Rieskojen suuntaa-antava ohje löytyy Nakkiukon ruokablogista. Kierrätyskamaa nekin.


torstai 13. joulukuuta 2018

Farkut

Aluksi kerrottakoon, että aloitin viime keväänä työt kehittämishankkeessa, joka tarjoaa kädentaito- ja työelämäohjausta maahanmuuttajataustaisille työttömille. Kufun rinnalla työstän omia tuotteitani ja jatkan ammattitutkintoon johtavia opintojani. Kaikki pyörii saman teeman ympärillä: tekstiilin työstäminen kestävällä tavalla ja tuotteistaminen ympäristö huomioiden. 

Kufu eli Kädentaitojen Kulttuurifuusiot on ollut mielenkiintoinen matka hankemaailmaan ja kädentaitojen ohjaukseen. Olemme kollegani kanssa rakentaneet käytännössä tyhjästä melko hyvin varustellun verhoilu-, kudonta- ja ompeluverstaan, jossa jokainen osallistuja - niin asiakkaat kuin työntekijät - oppii ja oivaltaa. Kiertotalouden periaatteet (ja taloudellinen niukkuus) synnyttävät loputtoman luovuuden lähteen. 

Tällä viikolla olen ilahduttanut itseäni valmistamalla kaksi esimerkkityötä farkkujen käytöstä pussukoiden ja kassien materiaalina. Erityisesti joustava stretchfarkku on käytännössä ongelmajätettä: sille ei ole vielä olemassa järkevää jatkokäyttöä suuressa mittakaavassa. 

Pienessä mittakaavassa sen sijaan on. Materiaalina farkku on hyvin kestävää ja kauniisti kuluvaa. Sinisen farkun eri sävyt sopivat käytännössä aina yhteen ja sitä on helppo myös värjätä. Farkuista löytyy monenlaisia koristeellisia yksityiskohtia, joista otin näissä malleissa käyttöön takataskut.


Kassin vuorikankaana on syksyllä Kufussa värjättyä puuvillakangasta ja pussukan vuorina Kufuun lahjoituksena saatua vanhaa tyynyliinaa. Pussukassa on lisäksi hyödynnetty pitkä kierrätysvetoketju.


Idean sankoihin sain yhdeltä Kufun asiakkaista. Kun farkuista leikataan lahkeiden kangasta käyttöön, jää repaleisista vyötäröosista roikkumaan yksinäisiä saumasuikaleita. Aluksi leikkasimme niitä irti ja heitimme pois, mutta hyvin pian tapahtui sama kuin niin usein muulloinkin: kun yksi heittää jotain roskiin, tulee toinen ja kaivaa sen käyttöön. Saumat eivät suinkaan ole yksiselitteistä jätettä vaan hauskojen yksityiskohtien kestävää materiaalia. Pakkohan tätä oli kokeilla. 


 
***

Voit seurata Kufun toimintaa facebookissa: @kufuhanke ja instagramissa: @kufu_hanke

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Kiertotalous

Aloitin syksyllä tekstiilikäsityöntekijän ammattiopinnot kiertotalous-aiheisella kurssilla. Vaatetuspuolen luotsaamana kaikki aiheet eivät osu omaan ammattikategoriaani, mutta mitäpä tuosta. Kun opintoja suorittaa iltaisin työpäivän päälle, ei ole vakavaa, jos osa menee harrastustoiminnan piikkiin - eipähän tarvitse sitten erikseen yrittää vielä ehtiä harrastamaankin. 

Myönnän, että Tekstiilin ja muodin kiertotaloustuotteiden suunnitteleminen ja valmistaminen -kurssin ohjelma hämmensi hieman aluksi. Miksi kiertotalouskurssilla piirretään henkilökohtaisia kaavoja? Mikä hiiskatin värianalyysi tähän nyt liittyy? Eikö pitänyt tehdä vanhasta uutta ja tuotteistaa? Ohjelma tuntui koostuvan ties mistä lakkiviikonlopuista ja minä jo tuumasin hieman pettyneenä, että saan kaiketi tehdä koko kurssin rauhassa omia töitäni, jos haluan kehittyä ammattillisesti. Näinhän tässä ei sitten olekaan käynyt.

Kiertotalous käsitteenä on lopulta huomattavan laaja. Kurssin ollessa jo puolessa olen ymmärtänyt, miten esimerkiksi henkilökohtainen peruskaava liittyyy kiertotalouteen. Kokonaisvaltainen kiertotalousajattelu lähtee siitä, että jos täytyy hankkia esimerkiksi uusi vaate - niin kuin joskus täytyy - siihen on syytä panostaa niin, että sen käyttöikä on lähtökohtaisesti mahdollisimman pitkä. Tämän edellytys on, että vaate istuu käyttäjälleen ja sopii väritykseltään, materiaaliltaan ja malliltaan tämän keholle, kasvoille ja tyyliin. Vaatteen hankkimisen ei tulisi tapahtua hetkessä eikä välttämättä helpostikaan. Aina olisi tietysti parasta tehdä se löytö kirpputorilta, mutta niin ei välttämättä aina koskaan tapahdu.

Ilmastoahdistuksen välitön helpotus ovat konkreettiset teot, joita voi tehdä tässä ja nyt. Heti tänään voin tehdä valintoja. Heti tänään voin ostaa kasviperäistä juomaa lehmänmaidon sijaan. Heti tänään voin kääntää pattereita kotona pienemmälle, kun ulkona ei olekaan enää kovin kylmä. Mutta heti tänään en voi vähentää synnyttämääni tekstiilijätettä juurikaan. Kiertotalousajattelu ei toteudu käytännössä heti tänään. Se on pitkän tähtäimen toimintaa, joka vaatii suunnitelmallisuutta, paneutumista ja kohtuullista elämäntapaa. Kiertotalous on suurempaa, vaikeampaa ja hitaampaa kuin pelkkä kierrätys. Ja vielä tärkeämpää. 

Noin viidestä kymmeneen vuotta sitten olisin tarvinnut uuden talvitakin. Sellaisen siistin, mutta arkikäyttöisen villakangastakin, jonka voi asustaa helposti. Takin, joka käy melkein mihin vain tilaisuuteen. Takin, jollainen minulla oli ollut. Kiersin tätä kaupunkia tyhjin käsin ja ostin lopulta vähän paremman pitkän takin. Se on ihana, muttei sitä viitsi joka päivä käyttää. Kiersin lisää eikä mikään istunut, mikään ei miellyttänyt kokonaan ja ostin lopulta villakangasviitan. Se on kiva, mutta siinä ei ole hihoja ja tuuli puhaltaa sen alle, joten se jää kaappiin pian pakkasten tultua syksyllä. Näiden lisäksi olen pari vuotta sitten taipunut ja hankkinut siistihkön toppatakin ja näillä kolmella pärjäilen melko mukavasti. Kolmella. Kun en vain löytänyt sitä yhtä istuvaa, silmään sopivaa. 

Ei minua harmita: ne ovat kaikki olleet jo useamman vuoden käytössä kyllä ja ovat edelleen. Mutta seuraavan talvitakkini tekee ompelija juuri minulle sopivaksi. Se on oikean mittainen, ei kinnaa hartijoista, hihat ovat sopivan pitkät. Se tehdään niin, että saumoista on helppo säätää, jos kehoni sattuisi joskus päästämään irti vakiintuneesta muodostaan. Se on leikkaukseltaan vartalolleni sopiva, näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä. Maksan siitä ehkä paljon. Ja sitten en maksa vuosikausiin talvitakista yhtään mitään. Laadukas kangas on suurelta osin käyttökelpoinen vielä sittenkin, kun saumat jo kuluvat liian vanhoiksi.

Kiertotaloustalvitakki. Se ei pysäytä ilmaston lämpenemistä heti tänään, mutta se on asenne. Se on pitkän aikavälin tähtäin. Sillä välin voin lajitella roskani, kutoa räsymattoja, ostaa kankaani kirpputorilta, syödä kasvispainotteisesti ja näyttää esimerkkiä lapselleni. Ja kun säästän rahaa kiertotaloustakkiini, jätän kuluttamatta sitä rahasummaa johonkin nopeaan. Yritän.

 *

(nyt vain odotan, että tämä juuttaan flunssa päättää, ollako vaiko eikö olla ja että pääsen takaisin koululle tekemään sen kaavan loppuun - ehkä jo heti huomenna)

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Elsa

Kuluneesta kesästä jäi mieleen ennenkokematon helle. Ei ainutlaatuinen pituudessaan, mutta kuumuudessaan kyllä. Syntyi jaettu kokemus aivotoiminnan tylsistymisestä, fyysistä toimintaa vaativien askareiden rästiintymisestä, ahdistuksesta ja toisaalta siitä eksoottisesta tunteesta, jonka saattoi saada kävelemällä vain omassa kaupungissaan. Samalla voimistui myös jaettu huoli tulevaisuudesta. 

Olin itse siinä onnellisessa asemassa, että sain pitää suurimman osan hellejaksosta enemmän tai vähemmän lomaa. Tietenkään loma ei tarkoita, etteikö sitä jatkuvasti ajattelisi työasioita: niitä inspiroivia, himottavia, voimaannuttavia puolia työstä; niitä osia, joita ei aina työksi laskekaan. Minä olisin halunnut päästä värjäämään. Lomalla tähän ei tietenkään ole aikaa ja lisäksi käyttämäni värjäämötilat ovat kesäaikaan jotakuinkin kiinni. Mutta kirpputorilla sentään voi käydä etsimässä värjättäviä aarteita. 

Aarteita minä löysinkin. Hikeä valuen ja hieman itseäni epäillen ostin lähi-SPR:stä seitsemän sinistä pikkuliinaa. Ehkä ne olivat alunperin jonkinlaisia lautasliinoja. Nenäliinoiksi tai taskuliinoiksi ne olivat liian paksuja ja jäykkiä. Ehkä pellavaa, sanoisin. Pussukoiksi täydellisiä, mutta vähän pieniä. Ehkä koristetyynynpäällisen osaksi. Ties miksi. Otin mukaan ja heitin kotona värjättävien kankaiden kasaan. 

Se oli jokin edelleen väsyttävä iltapäivä, jonka vietin yksin kotona, en muista mistä syystä. Sitten se iski mieleen: minä haluan kastaa niitä sinisiä liinoja kloritiin! En ole usein kastellut asioita kloritiin. Se oli juuri sopivaa hellepuuhaa ja lopputulos oli mitä viehättävin! Olo viileni heti. 

Myös liinojen käyttötarkoitus valkeni värin mukana. Niistä tulisi ehdottomasti tyylikkäitä ystäviä Eskoille. Ja mikä sopisikaan hileisen viileälle otukselle nimeksi paremmin kuin Elsa; nimi, josta on tullut kylmyyden voiman symboli. (tietysti sillä nimellä on myös erityinen vetovoima erityisesti pieniin tyttöihin) 

Esko innostui cooleista kavereista heti.