tiistai 30. elokuuta 2016

Lihapulla amigurumi

Nyt minä sen tein! Opettelin virkkaamaan. Taas. Olen kyllä yrittänyt tehdä saman lukuisia kertoja elämässäni, mutta nyt olen tosissani. Aikaisemmat kokeilut ovat tuottaneet muun muassa liian ohuita patalappuja, liian pieniä pannunalusia ja erilaisia vänkyröitä. Viime päivinä olen tuottanut useita onnistuneita isoäidinneliöitä, mutta uskoakseni läpimurto tapahtui tänään: virkkasin pallon. Virkatun pallon ohjeita löytyy internetistä useita ja nyt on muotia virkata eri muotoisia, kokoisia ja värisiä palloja ja tehdä niistä söpöjä otuksia. En kyllä lähtökohtaisesti välitä muoti-ilmiöistä, vaikkakin kyllä söpöistä otuksista. Virkattujen jalkojen ohjetta en viitsinyt kaivaa ja sen kyllä huomaa. Minun pallostani sattui nyt tulemaan ruskea, koska satuin eilen illalla ottamaan korista ruskean lankakerän. Tattadaa, saanko esitellä, Lihapulla Amigurumi!


torstai 25. elokuuta 2016

Yöhousut 2.0

Ostin vuosia sitten itselleni vihreän yöpuvun. Sellaisen vähän siistimmän, kyläilykelpoisen. Mukavasti leikattu paita ja vajaamittaiset housut kulki mukana monella reissulla ja ajan mittaan varsinkin housut alkoivat ottaa kulumaa. Tyypilliseen tapaan erityisesti haarasauma alkoi enteillä lähtestyvää loppua. Eikä se mallikaan sitten enää ollut niin mieleinen. Niin joskus käy. Nanson laadukas kangas ei sinänsä kuitenkaan ollut mennyt miksikään. Vain hiukan pesunukkaa kerännyt puuvillatrikoo ei halunnut vielä kuteeksi saati rättimöön. Ja niin annoin sille uuden elämän siinä samassa roolissa, johon se oli ennenkin niin hyvin sopinut. 


Aikuisen housuista, vajaamittaisistakin, riitti hyvin kangasta noin 100-senttisiin lapsen yöhousuihin. Vanhat saumat ja kulumat sai leikata reilusti pois ja hyväkuntoinen keskiosa saa nyt uuden käyttäjän. 

Tässä on myös hyvä esimerkki siitä, miksi lapselle kannattaa tehdä aina vähintään seuraavan koon vaatteita, ellei tarve ole aivan akuutti: vyötärökuminauhaa vaille valmiit housut saivat odottaa kaapissa inspiraatiota useamman kuukauden. Nyt valmistuessaan ne ovat viivytyksistä huolimatta edelleen käyttäjälleen hyvin reilut ja mahtuvat täyden käyttöiän lahkeenkääntövaiheesta pieneksijäämiseen asti.


perjantai 19. elokuuta 2016

Tahtoo Pikkumyyn

Olen joskus vuosia sitten kokeillut virkata huopalankaa. Tarkoitus oli tehdä pannunalusia, mutta koska en vielä silloin uskonut huopumisen voimaan, pölpyröistä tuli mukinalusia. Tiistain lounaalla Tinttana taas valikoi itselleen parasta alusta. Yleensä hän haluaa Islannista matkamuistona saatuja kuva-alusia, erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikaisen laivan. Nyt hän halusikin sen ainoa huopaisen, johon olen tapaillut sydäntä koristeeksi.

Tinttana: "T haluaisi sydänalusen"
Minä: "Pitäisikö sulle tehdä ihan oma alunen? Äiti voisi tehdä siihen jonkun kuvan, vaikka sydämen tai rinkulan tai T-kirjaimen."
Tinttana: "T haluaa Pikkumyyn!"

Kuinka naiivia luulla, että älykäs lapseni tyytyisi yksinkertaiseen graafisuuteen!


Aloitan alan opinnot kahden viikon kuluttua. Ensimmäisen kurssin on kerrottu keskittyvän huovutukseen. Toivon kehittyväni erityisesti kasvonpiirteiden huovutuksessa miniatyyrikuvissa. Tai sitten kaikki tekniikat eivät vain taivu kaikkeen.

Sukka

Sukka ei ole vain sukka, jos sen on tehnyt ihminen eikä kone. Se ihminen on sukkaa tekiessään istunut paikassa, joka on tuttu tai uusi, yksityinen tai julkinen. Se ihminen on ajatellut ajatuksia, jotka liittyvät sukan kuvioon, väriin, tarvittaviin silmukoihin, langan riittävyyteen. Tai sitten hän on ajatellut läheistään ja tämän huolia ja iloja, mietiskellyt omaa itseään. Se ihminen on saattanut laskea keskeneräisen sukan syliinsä yllättävn uutisen kuullessaan tai kun ohjelman juoni on saanut nopean käänteen. Hän on liikuttanut puikkoja tottuneen sulavasti tai sitten vähä vähältä edeten kuitenkin. Hän on koskettanut sukkaa, katsellut sitä, hyväillyt huomaamattaan. Sen kaiken se ihminen on kutonut siihen sukkaan, jostakin syystä tai jostakin toisesta. Ehkä vain huvin vuoksi, ehkä lahjaksi, ehkä myydäkseen sukan ja ostaakseen itselleen sitä parempaa juustoa. Sellaisia sukkia ei tehdä tehtaassa.


Tämän sukan olen tehnyt lapselleni, sille Tinttanalle, jonka jalka ei ole pitkään aikaan tuntunut juurikaan kasvavan. Odotan sen ottavan pian sykäyksen ja venyvän äkkiä niin, etten uskalla vielä alkaa etsiä talvikenkiä, vaikka aamut jo kylmenevät. Tämän sukan langat ovat pyörineet lankakorissa muutamia vuosia, luulen. En muista, mitä niistä silloin piti tulla. Ehkä ostin ne vain värin vuoksi. Saatan joskus tehdä niinkin.

Aloitin tämän sukan monta kertaa - välillä siitä meinasi tulla kinnas. Tein varresta sellaisen, joka on hyvä vetää lahkeen päälle niin, että saappaat saa helposti jalkaan, mutta terästä tulikin niin kapea, ettei näitä ehkä pidetäkään toisen sukan päällä vaan sisällä siltään. Kun tekee vartta, ei vielä tiedä, miten teräosa istuu käyttäjän jalkaan. Seuraaviin sukkiin luon enemmän silmukoita. Yritän muistaa sen asian. Kun saan toisenkin valmiiksi ja päättelen langat, laitan pohjiin jarruainetta. Tinttana on kaksi vuotta ja sen tarvitsee juosta kaikkialle myös sisällä.