Sukka ei ole vain sukka, jos sen on tehnyt ihminen eikä kone. Se ihminen on sukkaa tekiessään istunut paikassa, joka on tuttu tai uusi, yksityinen tai julkinen. Se ihminen on ajatellut ajatuksia, jotka liittyvät sukan kuvioon, väriin, tarvittaviin silmukoihin, langan riittävyyteen. Tai sitten hän on ajatellut läheistään ja tämän huolia ja iloja, mietiskellyt omaa itseään. Se ihminen on saattanut laskea keskeneräisen sukan syliinsä yllättävn uutisen kuullessaan tai kun ohjelman juoni on saanut nopean käänteen. Hän on liikuttanut puikkoja tottuneen sulavasti tai sitten vähä vähältä edeten kuitenkin. Hän on koskettanut sukkaa, katsellut sitä, hyväillyt huomaamattaan. Sen kaiken se ihminen on kutonut siihen sukkaan, jostakin syystä tai jostakin toisesta. Ehkä vain huvin vuoksi, ehkä lahjaksi, ehkä myydäkseen sukan ja ostaakseen itselleen sitä parempaa juustoa. Sellaisia sukkia ei tehdä tehtaassa.
Tämän sukan olen tehnyt lapselleni, sille Tinttanalle, jonka jalka ei ole pitkään aikaan tuntunut juurikaan kasvavan. Odotan sen ottavan pian sykäyksen ja venyvän äkkiä niin, etten uskalla vielä alkaa etsiä talvikenkiä, vaikka aamut jo kylmenevät. Tämän sukan langat ovat pyörineet lankakorissa muutamia vuosia, luulen. En muista, mitä niistä silloin piti tulla. Ehkä ostin ne vain värin vuoksi. Saatan joskus tehdä niinkin.
Aloitin tämän sukan monta kertaa - välillä siitä meinasi tulla kinnas. Tein varresta sellaisen, joka on hyvä vetää lahkeen päälle niin, että saappaat saa helposti jalkaan, mutta terästä tulikin niin kapea, ettei näitä ehkä pidetäkään toisen sukan päällä vaan sisällä siltään. Kun tekee vartta, ei vielä tiedä, miten teräosa istuu käyttäjän jalkaan. Seuraaviin sukkiin luon enemmän silmukoita. Yritän muistaa sen asian. Kun saan toisenkin valmiiksi ja päättelen langat, laitan pohjiin jarruainetta. Tinttana on kaksi vuotta ja sen tarvitsee juosta kaikkialle myös sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti