keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Virokannas.com

Ensimmäinen tuotesarjani - täyspellavaiset Kesäpuu-laudeliinat - näyttää kaikesta huolimatta valmistuvan ennen kesää. Tosin tänään jouduin jättämään puut sikseen ja antamaan periksi useamman viikon jatkuneelle kevätflunssalle. Kotitöiden ohessa ehdin kuitenkin kertoa sen täälläkin: nettisivujen raakile on julkaistu! Facebook-sivua odotellessa voi nyt käydä katselemassa kuvia tekemisistäni osoitteessa virokannas.com.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Penteleen Pellava

Ei sitten tullut kuitenkaan kirjoiteltua. Niin käy aina, kun etukäteen ajattelen jostain kirjoittavani.

Työssäoppimisjakso muodostui monipuoliseksi, sateiseksi ja mielenkiintoiseksi. Nyt olen ollut kaksi viikkoa kotona ja siihen on mahtunut pääsiäisen ja sitkeän flunssataudin lisäksi lähinnä kaksi asiaa: Tinttana ja Pellavaloimi. Edellinen oli paluustani niin helpottuneen onnellinen, että huusi viikon purkaen eroahdistustaan, mutta jälkimmäinen jatkaa edelleen katkeiluaan.

Palattuani kouluun keväänraikas letti purettiin auki ja kierrettiin tukille. Kaksi toveria, jotka ryhtyivät kanssani pellavahaasteeseen, olivat saaneet kuin saaneetkin omat työnsä jo pois puista, mutta loimi oli jättänyt jälkensä. Minua tervehdittiin varoituksilla ja jo etukäteen osoitetulla myötätunnolla: pellavaloimi oli osoittautunut ei vain "haastavaksi" (tätä ilmausta opettajat tykkäävät käyttää) vaan myös raastavaksi. En siis voinut muuta kuin käydä mielenkiinnolla pitkästä aikaa oman työni ääreen.

Liberecissa pääsin kokeilemaan kaikenlaista veistosta housujen ompeluun ja piirustelusta tuolinjousien nyörittämiseen, mutta yksi asia palasi mieleen jokaisella osastolla: olen Kankaalla oikeassa paikassa, oikealla alalla. Niin että katkeilkoon vain ja osoittakoon mieltään. Sitä vartenhan minä sitä valitsin opetella, että se on vaikea. Se mokoma loimi. Ilman minua se olisi lankakasa. Saisi olla kiitollinen.

Ja nyt ensimmäisen metrin jo mentyä Pellavaloimeni alkaakin kesyyntyä. Ei se ole pahansuopa, se on herkkä. Se on sellaisen erityisen tuen tarpeessa. Työ on hidasta, mutta minulla on vain rajallisesti aikaa, joten pakostikin se etenee. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, kaikki loimeni tämän jälkeen ovat verraten helpompia.