Kävimme viime talvena kollegoiden kanssa katsomassa Dora Jungin tuotantoa Käsityömuseolla ja tuli siinä sitten puheeksi huovuotetut saippuat. Ei, asioilla ei ole sinänsä mitään yhteyttä, mutta kunhan tuli puheeksi. Olin kerran tavannut huovutetun saippuan, mutta asia epäilytti silti suuresti. Miten se muka tulee sieltä läpi? Huopuuko se muka oikeasti saippuan mukana eikä jää sellaiseksi löllöpussiksi pienentyneen palan ympärille? Asia epäilytti niin suuresti, että oli pakko kokeilla tehdä muutama.
Kevättalvella tein muutaman. Sehän oli hyvä lahjaidea! Ensimmäinen onnistunut, reiätön ja jotakuinkin tasainen yksilö meni Ystävälleni syntymäpäiväpussukassa. Kauppareissut alkoivat sisältää vakiona palasaippuavertailun ja kotona eri merkit saivat ympärilleen kuviokokeiluja. Eikä siihen mikä tahansa huopuva villalanka noin vain huopunutkaan. Väärän merkkinen vanha villa karkuutti kaiken värinsä. Totesin pian, että Piikun villaan voin tässäkin luottaa.
Mutta hitsiläinen ne olivat hauskoja kokeiluja. Ja kaiken lisäksi saippua toimi! Eri väriset kokeilupalat asettautuivat vuorotellen lavuaarin reunalle. Siinä ne pysyivät siisteinä ja käyttövalmiina. Villa ei kasvata bakteereita eikä haise, joten jatkuvakaan käyttö ja kosteus ei pilaa sitä. Kaapissa pino kasvoi ja käytössä olevan saippuan väriä oli helppo muuttaa, kun vain kuivatti edellisen, laittoi kaappiin ja otti toisen tilalle. Matkasaippuani keltainen. Se on aina kaapissa kuivana odottamassa tarvetta heittää laukkuun vaikka siltään.
Huovutetut saippuat kotiutuivat myös suihkunurkkaamme. Palasaippuassa ei ole ylimääräistä vettä niin kuin suihkugeeleissä. Herkälle iholle sopiva, hajusteeton saippua ei kuivata ihoa käytössä yhtään sen enempää kuin mikä tahansa muukaan pesuaine. Villapalaa teki mieli pyöritellä pestessä pitkin kehoa, ei vain käsissä. Se niistä ylimääräisistä vartalonkuorinta-aineista ja muovipurkeista. Villa on luonnontuote, se hajoaa kompostissa, palaa helposti.
Ensimmäisten lahjojen saajat olivat asiasta hyvin kiinnostuneita. Tshekkiläinen opettajani kertoi ensin laittaneensa tuoksullisen palansa vaatekaappiin ja hämmästyi, kun selitin, että se on ihan oikeasti saippua ja käyttöä varten. Kokeiltuaan hän innostui huovuttamaan merinovillasta saippuan itsekin. Kesän alkaessa oli selvää, että saippuoita on tehtävä myyntiin. Niitä hajusteettomia, ei vaatekaappiin laitettavia.
Ensin oli vain Pesukivi. Luonnollisen värinen, tuoksuton, yksinkertainen, mutta kaunis. Jokainen kivi on yksilö. Vaalea, tumma, sävytetty, kepeä, synkkä, herkkä, voimakas. Sitten on tullut muitakin. Kokeilu jatkuu.
Ja niin kuin vesi voittaa kiven kovuuden, niin villa hieroo ihoni pehmeäksi.
