Jo jonkin aikaa on kytenyt inspiraatio kokeilla itse tehtyä mehiläisvahakangasta eli kestokelmua, joka on viime aikoina tullut vastaan vähän väliä sekä internetin ihmeiden joukossa että ihan kaupan hyllyllä. Vahattu puuvillakangas toimii kääreenä muovikelmun tapaan, mutta on helppo puhdistaa ja kestää useita käyttökertoja. Lihalle ja kalalle sitä ei hygieniasyistä suositella, mutta esimerkiksi astioiden päällä tai leipien ympärillä sen pitäisi toimia erinomaisesti - varmaa tietoahan minulla ei tästä vielä ole, koska en ole aikaisemmin käärettä käytännössä kokeillut.
Valmistus on helppoa ja siihen löytyy useita ohjeita. Itse käytin lähteenä Heidi did it -blogin selkeää kirjoitusta. Käyttämäni mehiläisvaha on Veljeni tarhalta Kuohulta ja kangas vanhasta, ohueksi kuluneesta tyynyliinasta. Raastin löytyi keittiön laatikosta, missä niitä oli useampi kappale. Tämä saa nyt toistaiseksi jäädä vahakäyttöön, vaikka sen voi toki putsattuna ruoanlaittoonkin palauttaa.
Ensimmäistä kertaa vahakangasta tehdessä kysymys kuuluu: paljonko vahaa on sopivasti? Tässä aloituskuvassa vahaa on liian vähän, mutta paikkailuhan on helppoa.
Kun vaha on sulanut, kankaan pinnasta näkee, minne sitä tarvitaan lisää. Ja tässä kohtaa vielä muistutus: laita aina leivinpaperi suojaksi sekä silityslautaa että -rautaa vasten!
Kankaan toiselle reunalle onnistuin raastamaan vahaa kerralla melko sopivasti. Tietysti vasta käyttö ja kokemus luultavasti kertovat, tuliko kankaasta liian vahainen tai turhan kevyt.
Tarkka-aistisena hyvän ruoan ystävänä Puolisoani arvelutti, jättääkö kääre ruokaan hunajaista tuoksua tai makua. Enhän minä sitä vielä tiedä, mutta en usko tämän olevan kovin todennäköinen skenaario, koska käärettä on tarkoitus käyttää lähinnä viileässä. Esimerkiksi lämpimiä rieskoja en siihen heti käärisi, koska lämpö pehmentää vahan. Tämän vuoksi myös puhdistus on syytä tehdä viileähköllä vedellä. Kokeilemallahan se selviää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti