torstai 28. helmikuuta 2019

Jämävaatteita kahdella tapaa

Kun ompelee vaatteita, tulee usein joutuneeksi keskusteluun siitä, onko vaatteiden valmistaminen itse taloudellisesti kannattavaa ensinkään. Kysymys on monisäikeinen ja keskustelun aluksi pitäisi määritellä, minkä laatuluokan vaatteista puhutaan ja millaisia eettisiä ja ympäristön huomioivia kriteereitä vaatteelle asetetaan. Aivan varmasti tietyistä ketjuliikkeistä saa sekä puseron että housut samalla hinnalla, jonka tulee maksaneeksi metristä hyvälaatuista trikoota. Eikä siitä metristä vielä ihmeitä tehdä, ellei sitten ompele aivan pienille lapsille, jolloin metri on ihan hyvä pala. 

Kyse onkin varsin paljon muusta kuin puhtaasta taloudellisesta hyödystä. Viiden euron hitula-t-paitaa ei oikein voi verrata oman kaavan mukaan mieleisestä kuosista hyvin tunnetuissa olosuhteissa valmistettuun uniikkiin yksilöön. Toki tämä edellyttää sitä, että on löytänyt ja saanut muokattua sen oman kaavan ja hankkinut sitä mieleistä kangasta. Melko yksinkertaisellakin ompelutaidolla itse tekeminen käy kuitenkin lopulta nopeammin kuin kaupoissa kiertäminen ja sovittelu, jos välineet ja materiaalit on kunnossa. On toinen asia verrata omatekoisen hintaa laadukkaasta materiaalista kotimaassa tai lähialueella valmistettuun hyvännäköiseen ja -tuntuiseen vaatteeseen. Mutta niitäpä et enää saakaan viidellä tai kymmenellä eurolla - ainakaan veronsa maksavalta vastuulliselta yrittäjältä. 

Itse tehdessä taloudellisuuteen vaikuttaa paljon materiaalin käyttötapa. Jos leikkuujätettä jättää jätteeksi kovin paljon, ei itse tehty vaatekappale ole välttämättä sen edullisempi kukkarolle kuin ympäristöllekään. Kun taas kankaan metrihinnan jakaa kaikelle, mitä siitä saa tehtyä, ei se lopulta niin kamalan kallista olekaan. Ja se suunnittelun ja ompelun hauskuushan alkaa vasta tilkkulaatikolla! 

 Tilkkuilottelua viime kesältä

Klassisia tilkunkäyttövaatteita ovat monesta pienestä kappaleesta koottavat bokserit ja muut alusvaatteet. Myös pienhenkilöiden pukimet on luontevaa tehdä ylijäämäpaloista - mitä pienempi, sen helpompi. Vaatteiden lisäksi trikootilkut sopivat erinomaisesti esimerkiksi pieniin (no miksei isoihinkin) peittoihin, hernepusseiksi, erilaisiksi pompuloiksi, kestopyyhkäimiksi, pikkuhousunsuojiksi ja ties miksi nukkekodin vuodevaatteiksi. Liimatukikankaan kanssa onnistuvat pussukat ja penaalitkin. Omassa taloudessani asuva neljävuotias on alkanut vaatia pienimmät kangasriekaleet askarteluunsa, minkä seurauksena suoraan roskiin menee tosiaan melko vähän.

Tinttanan tilkkutaidetta

Itse teen tilkkuvaatteita lähinnä kahdella eri periaatteella. Ensimmäinen tapa sopii hyvin silloin, kun kangasta on sen kokoisia paloja, että niistä saa leikattua kaavalla kokonaisia vaatteen osia. Klassisena esimerkkinä eriparilahjehousut ja helman jatkaminen. Esimerkiksi puseron kaava on helppo halkaista myös vaikka diagonaalisesti samoin kuin lahkeetkin.

Lapsen yöpuvun ei tarvitse välttämättä miellyttää kenenkään muun kuin käyttäjänsä esteettistä silmää. Jos tilaaja haluaa yhdistää pinkkiin Late Lampaaseen kirkasta keltaista, niin tehdään sitten niin. Latehousut on olleet käytössä jo hyvän tovin (pahoittelut pesuruttuisesta kuvasta, osa vaatteista on kaapattu suoraan narulta kameran alle). Oikea ja vasen menevät nykyään aina oikein, koska Late-jalka on oikea ja pinkki vasen. Sen muistaa silloinkin, kun päällä on toiset housut. Kirkkaanvihreän traktorikuosin väriparin valintaoikeuden pidätin itselläni.

Toinen tapa, ehkä se hauskempi, on ommella ensin yhteensopivia tilkkuja suuremmaksi palaksi ja leikata siitä sitten kaavalla valmiit kappaleet. Tällöin on helppo hyödyntää myös pienemmät ja "väärän muotoiset" palat. Itse surauttelen tilkut saumurilla yhteen suunnilleen kohtisuorin saumoin ja koska lapsi ei ole ylimääräisistä saumoista valittanut, olen jättänyt tikkaukset sikseen. Silitys tekovaiheessa on riittänyt. Herkempi-ihoiselle tilkkujen saumat voi litistää vaikka taso-ompeleella.

Merihenkinen peplum olkafrilloilla syntyi yhdistelmästä tilkkuja, joista kaikki eivät yksin edes niin merellisiä olisi. Käyttäjän vaatimuksesta violetti pääntieresori, koska "ilman violettia tai pinkkiä vaatetta ei voi käyttää". Lopulta ei-pinkistä peplumista on tullut suursuosikki.
 
Meripeplum yhdistyy mieluusti legginseihin, joissa on lahkeen jatkona on hieman Ponilettiä, joka sekin alkaa äkkiä näyttää kuin vesikasvien leikiltä.

Suosikkikankaista on otettava kaikki irti. Noshin kangasloppuunmyynistä lapsen kanssa yhdessä valittu mieluinen Lymy-kuosi on sellainen. Viidakkohengessä pantterit yhdistyivät seeproihin. Samalla paita toimii keskustelun avaajana sellaisille aiheille kuten ravintoketju, suojaväritys ja elämän raa'at tosiasiat.

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Mehiläisvahakangas eli kestokelmu

Jo jonkin aikaa on kytenyt inspiraatio kokeilla itse tehtyä mehiläisvahakangasta eli kestokelmua, joka on viime aikoina tullut vastaan vähän väliä sekä internetin ihmeiden joukossa että ihan kaupan hyllyllä. Vahattu puuvillakangas toimii kääreenä muovikelmun tapaan, mutta on helppo puhdistaa ja kestää useita käyttökertoja. Lihalle ja kalalle sitä ei hygieniasyistä suositella, mutta esimerkiksi astioiden päällä tai leipien ympärillä sen pitäisi toimia erinomaisesti - varmaa tietoahan minulla ei tästä vielä ole, koska en ole aikaisemmin käärettä käytännössä kokeillut. 

Valmistus on helppoa ja siihen löytyy useita ohjeita. Itse käytin lähteenä Heidi did it -blogin selkeää kirjoitusta. Käyttämäni mehiläisvaha on Veljeni tarhalta Kuohulta ja kangas vanhasta, ohueksi kuluneesta tyynyliinasta. Raastin löytyi keittiön laatikosta, missä niitä oli useampi kappale. Tämä saa nyt toistaiseksi jäädä vahakäyttöön, vaikka sen voi toki putsattuna ruoanlaittoonkin palauttaa.

Ensimmäistä kertaa vahakangasta tehdessä kysymys kuuluu: paljonko vahaa on sopivasti? Tässä aloituskuvassa vahaa on liian vähän, mutta paikkailuhan on helppoa. 


Kun vaha on sulanut, kankaan pinnasta näkee, minne sitä tarvitaan lisää. Ja tässä kohtaa vielä muistutus: laita aina leivinpaperi suojaksi sekä silityslautaa että -rautaa vasten!


Kankaan toiselle reunalle onnistuin raastamaan vahaa kerralla melko sopivasti. Tietysti vasta käyttö ja kokemus luultavasti kertovat, tuliko kankaasta liian vahainen tai turhan kevyt.


Tarkka-aistisena hyvän ruoan ystävänä Puolisoani arvelutti, jättääkö kääre ruokaan hunajaista tuoksua tai makua. Enhän minä sitä vielä tiedä, mutta en usko tämän olevan kovin todennäköinen skenaario, koska käärettä on tarkoitus käyttää lähinnä viileässä. Esimerkiksi lämpimiä rieskoja en siihen heti käärisi, koska lämpö pehmentää vahan. Tämän vuoksi myös puhdistus on syytä tehdä viileähköllä vedellä. Kokeilemallahan se selviää.


Rieskojen suuntaa-antava ohje löytyy Nakkiukon ruokablogista. Kierrätyskamaa nekin.