Asiat alkoivat tänään hahmottua. Täkäläinen koulumme on iso, mutta sympaattinen. Saimme informaatiotulvan ja kuulimme paljon nopeaa käsittämätöntä tshekin kieltä. Huomioita: 1) jos haluat keskustella paikallisen kanssa, on parasta, että heitä on paikalla vain yksi 2) täkäläiset olettavat, että Suomessa kaikki on vähän paremmin 3) byrokratia voi yhä yllättää 4) liikunnanopettaja on liikunnanopettaja missä vain. Nyt on kuitenkin viilattu kuuden viikon opinto-ohjelmaa käytännöllisempään (eli parempaan) suntaan, ostettu kuukauden koululounaat ja rajaton bussikortti koko täälläoloajalle. Odotamme innolla puutyöluokkaan pääsemistä sekä verhoilun perusteiden opettelua.
Kukaan ei vielä intoutunut varsinaisesti avautumaan oletuksistaan suomalaisten suhteen, mutta saimme jo kuulla sivulauseessa kommentin siitä, että meitä ei tietenkään palele paitahihasillaan ulkona, koska olemme Suomesta. Totta ehkä sinänsä, mutta sisällä kyllä palelee, jos lämpötila alkaa lähestyä 18 astetta. Suomessa sisällä ei ole nimittäin käytännössä ikinä näin kylmä. Ulkona kyllä, mutta sisällä ei koskaan.
Olemme päättäneet syödä täällä koulun edulliseen hintaan tarjoamat lämpimät lounaat etukäteen kuulluista varoituksista huolimatta. Yhden päivän perusteella ruoka on aivan tavallista koti- eli kouluruokaa; ei ehkä aivan lautasmallin mukaista, mutta ihan maukasta. Ruokapöydässä (mies-)opettajat intoutuivat kuitenkn kyselemään kuinka maistuu ja vaikuttivat melkein pettyneiltä, kun totesimme, ettei se Suomen kouluissa ole paljon sen kummempaa. Saimme myös korjata käsityksen siitä, että Suomen opintotuella elelisi leveästi. No ei elele ainakaan Suomen hinnoilla. Mutta se täytyy myöntää, että aikuiskoulutussysteemi on hyvä. Täällä yli 26-vuotias ei voi olla ainakaan virallisesti opiskelija.
Koulun jälkeen ystävällinen opiskelijatyttö auttoi meitä hankkimaan bussikortin täällä oleskelun ajaksi. Tulkki olikin tarpeen, sillä kukaan niistä viidestä naisesta, joiden kanssa asioimme, ei puhunut englantia. Edullisin tapa oli hankkia Liberecin aluella toimiva "opus-kortti", johon voi ladata bussikortin. Tätä varten menimme ensin valokuvaamoon ottamaan pikaiset passikuvat. Sieltä jatkoimme opus-luukulle, missä selvisi, että korttia varten meillä pitäisi olla todistus siitä, että meillä on jokin osoite. Tulkkimme käytyä tovin neuvottelua palvelutiskin tädin kanssa päätimme kävellä majapaikkaamme ja pyytää Alakerran Naiselta todistukset siitä, että majoitumme nyt täällä. Saimme paperit hienoisen huvittuneen ihmettelyn kera ja palasimme luukulle. Nyt kaikki sujui hyvin ja saimme kortit, joihin ladattiin bussiliput toisella luukulla. Tulkkimme ansaitsi tästä hyvästä ison kahvin ja keskustelukin oli oikein antoisa ja mielenkiintoinen.
Kotiin päästyämme lämmin vesi oli jälleen valunut toisiin suihkuihin, mutta palasi kuitenkin yhden viestin ja vähän ajan kuluttua. Aamulla lähdemme opintoekskursiolle Prahaan. Seitsemältä.
Ai niin, ehkä mielenkiintoisinta täydessä päivässämme oli kuitenkin ensimmäisen hyppelyopettajan tapaaminen. Koululla meidät ohjattiin heti aamulla opettajainhuoneeseen juomaan kahvia ja esittely alkoi: this is our English teatcher, drawing teacher, design this and that teacher, jumping teacher -- sorry, WHAT? Kyllä, timmi pieni nainen opettaa trampoliinilla hyppelyä ja ilmoittauduimme heti mukaan ensi maanantain tunnille. Joko loukkamme itsemme tai sitten saamme kadehdittavat vatsalihakset.
