Kuluneesta kesästä jäi mieleen ennenkokematon helle. Ei ainutlaatuinen pituudessaan, mutta kuumuudessaan kyllä. Syntyi jaettu kokemus aivotoiminnan tylsistymisestä, fyysistä toimintaa vaativien askareiden rästiintymisestä, ahdistuksesta ja toisaalta siitä eksoottisesta tunteesta, jonka saattoi saada kävelemällä vain omassa kaupungissaan. Samalla voimistui myös jaettu huoli tulevaisuudesta.
Olin itse siinä onnellisessa asemassa, että sain pitää suurimman osan hellejaksosta enemmän tai vähemmän lomaa. Tietenkään loma ei tarkoita, etteikö sitä jatkuvasti ajattelisi työasioita: niitä inspiroivia, himottavia, voimaannuttavia puolia työstä; niitä osia, joita ei aina työksi laskekaan. Minä olisin halunnut päästä värjäämään. Lomalla tähän ei tietenkään ole aikaa ja lisäksi käyttämäni värjäämötilat ovat kesäaikaan jotakuinkin kiinni. Mutta kirpputorilla sentään voi käydä etsimässä värjättäviä aarteita.
Aarteita minä löysinkin. Hikeä valuen ja hieman itseäni epäillen ostin lähi-SPR:stä seitsemän sinistä pikkuliinaa. Ehkä ne olivat alunperin jonkinlaisia lautasliinoja. Nenäliinoiksi tai taskuliinoiksi ne olivat liian paksuja ja jäykkiä. Ehkä pellavaa, sanoisin. Pussukoiksi täydellisiä, mutta vähän pieniä. Ehkä koristetyynynpäällisen osaksi. Ties miksi. Otin mukaan ja heitin kotona värjättävien kankaiden kasaan.
Se oli jokin edelleen väsyttävä iltapäivä, jonka vietin yksin kotona, en muista mistä syystä. Sitten se iski mieleen: minä haluan kastaa niitä sinisiä liinoja kloritiin! En ole usein kastellut asioita kloritiin. Se oli juuri sopivaa hellepuuhaa ja lopputulos oli mitä viehättävin! Olo viileni heti.
Myös liinojen käyttötarkoitus valkeni värin mukana. Niistä tulisi ehdottomasti tyylikkäitä ystäviä Eskoille. Ja mikä sopisikaan hileisen viileälle otukselle nimeksi paremmin kuin Elsa; nimi, josta on tullut kylmyyden voiman symboli. (tietysti sillä nimellä on myös erityinen vetovoima erityisesti pieniin tyttöihin)
Esko innostui cooleista kavereista heti.
