Se oli joku syksyinen ilta, kun mieleeni lensi Lintu, joka vaati päästä ulos. Annoin sen laskeutua paperille ja siinä se sitten viserteli koukeroisia säveliään. Paperi oli kansion välissä ja sieltä Lintu aina silloin tällöin piristeli. Ja siellä se odotti.
Kankaanpainantakurssi aloitettiin vahakaaviokokeiluilla. Toisin kuin yleensä kankaanpainannassa, vahakaaviota ei juuri suunniteltu. Minä annoin viivan tulla seulan pintaan sellaisena, kuin se tahtoi. Minä en liiemmälti välitä paljosta suunnittelusta.
Minun viivani oli vänkkyräinen. Ja vellova.
Lintu heitti kieppejä ilmassa ja etsi itseään. Ja seuraa. Joululomalla se lähti omille teilleen emmekä juuri tavanneet. Loppiaisen jälkeen koulu alkoi taas ja maanantaina Lintu palasi. Se oli löytäyt lehden.
Ensimmäiset painoseulat kalvostettiin ja suunnittelua oli jo tehtävä ihan tosissaan.
Löydettyään parin Lintu rauhoittui. Lehti sen sijaan tahtoi sekin seuraa. Paljon seuraa. Paljon lehtiä.
Tänään heikinpäivän aurinko valaisi minun lehteni ja kevään vihreä vaati mukaan. Lisää lehtiä. Paljon lehtiä. Kokonainen metsä kankaalle!
Iltapäivällä kangas loppui.
Mutta kurssi tuli valmiiksi. Tyynyt odottavat ompelemista ja taulu pingottamista. Ei kulje minun viivani suoraan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti