Timetable design

Asiat alkoivat tänään hahmottua. Täkäläinen koulumme on iso, mutta sympaattinen. Saimme informaatiotulvan ja kuulimme paljon nopeaa käsittämätöntä tshekin kieltä. Huomioita: 1) jos haluat keskustella paikallisen kanssa, on parasta, että heitä on paikalla vain yksi 2) täkäläiset olettavat, että Suomessa kaikki on vähän paremmin 3) byrokratia voi yhä yllättää 4) liikunnanopettaja on liikunnanopettaja missä vain. Nyt on kuitenkin viilattu kuuden viikon opinto-ohjelmaa käytännöllisempään (eli parempaan) suntaan, ostettu kuukauden koululounaat ja rajaton bussikortti koko täälläoloajalle. Odotamme innolla puutyöluokkaan pääsemistä sekä verhoilun perusteiden opettelua.

Kukaan ei vielä intoutunut varsinaisesti avautumaan oletuksistaan suomalaisten suhteen, mutta saimme jo kuulla sivulauseessa kommentin siitä, että meitä ei tietenkään palele paitahihasillaan ulkona, koska olemme Suomesta. Totta ehkä sinänsä, mutta sisällä kyllä palelee, jos lämpötila alkaa lähestyä 18 astetta. Suomessa sisällä ei ole nimittäin käytännössä ikinä näin kylmä. Ulkona kyllä, mutta sisällä ei koskaan.

Olemme päättäneet syödä täällä koulun edulliseen hintaan tarjoamat lämpimät lounaat etukäteen kuulluista varoituksista huolimatta. Yhden päivän perusteella ruoka on aivan tavallista koti- eli kouluruokaa; ei ehkä aivan lautasmallin mukaista, mutta ihan maukasta. Ruokapöydässä (mies-)opettajat intoutuivat kuitenkn kyselemään kuinka maistuu ja vaikuttivat melkein pettyneiltä, kun totesimme, ettei se Suomen kouluissa ole paljon sen kummempaa. Saimme myös korjata käsityksen siitä, että Suomen opintotuella elelisi leveästi. No ei elele ainakaan Suomen hinnoilla. Mutta se täytyy myöntää, että aikuiskoulutussysteemi on hyvä. Täällä yli 26-vuotias ei voi olla ainakaan virallisesti opiskelija.

Koulun jälkeen ystävällinen opiskelijatyttö auttoi meitä hankkimaan bussikortin täällä oleskelun ajaksi. Tulkki olikin tarpeen, sillä kukaan niistä viidestä naisesta, joiden kanssa asioimme, ei puhunut englantia. Edullisin tapa oli hankkia Liberecin aluella toimiva "opus-kortti", johon voi ladata bussikortin. Tätä varten menimme ensin valokuvaamoon ottamaan pikaiset passikuvat. Sieltä jatkoimme opus-luukulle, missä selvisi, että korttia varten meillä pitäisi olla todistus siitä, että meillä on jokin osoite. Tulkkimme käytyä tovin neuvottelua palvelutiskin tädin kanssa päätimme kävellä majapaikkaamme ja pyytää Alakerran Naiselta todistukset siitä, että majoitumme nyt täällä. Saimme paperit hienoisen huvittuneen ihmettelyn kera ja palasimme luukulle. Nyt kaikki sujui hyvin ja saimme kortit, joihin ladattiin bussiliput toisella luukulla. Tulkkimme ansaitsi tästä hyvästä ison kahvin ja keskustelukin oli oikein antoisa ja mielenkiintoinen.

Kotiin päästyämme lämmin vesi oli jälleen valunut toisiin suihkuihin, mutta palasi kuitenkin yhden viestin ja vähän ajan kuluttua. Aamulla lähdemme opintoekskursiolle Prahaan. Seitsemältä.

Ai niin, ehkä mielenkiintoisinta täydessä päivässämme oli kuitenkin ensimmäisen hyppelyopettajan tapaaminen. Koululla meidät ohjattiin heti aamulla opettajainhuoneeseen juomaan kahvia ja esittely alkoi: this is our English teatcher, drawing teacher, design this and that teacher, jumping teacher -- sorry, WHAT? Kyllä, timmi pieni nainen opettaa trampoliinilla hyppelyä ja ilmoittauduimme heti mukaan ensi maanantain tunnille. Joko loukkamme itsemme tai sitten saamme kadehdittavat vatsalihakset.

Lieberecin päässä

Sinne se jäi Letti koululle odottamaan pääsiäistä. Me lensimme eilen Prahaan ja matkasimme sieltä bussilla - ja metrolla ja bussilla - pimeän keskellä Libereciin, missä vietämme seuraavat kuusi viikkoa. Täkäläinen yhteysopettajamme oli vastassa ja vaikka majapaikassa oli varaustiedoissa aluksi hämminkiä, oli vastaanotto myös täällä lämmin, vaikkei yhteistä kieltä Alakerran Naisen kanssa olekaan.

Tänään olemme kartoittaneet kaupunkia valoisassa. Keskellä kaikkea seisoo pramea neo-renessanssinen kaupungintalo seuranaan modernimpi - tai ulkoavaruudellisempi - Pää. Ajoimme raitiolinjan päähän ja takaisin ja tiedämme nyt monta paikkaa, joihin on mentävä. Huomenna menemme kouluun. 

Handmade by Virokannas

Opintojen ohessa olen ehtinyt värkkäämään muutamia lahjatavaroita erilaisiin tarpeisiin ja tapahtumiin. Pussukoiden ompelun innoittamana sain aikaiseksi myös tilata itselleni kangasetikettejä. Niitä pieniä lappuja, jotka saavat tuotteen näyttämään ihmeellisellä tavalla ryhdikkäämmältä. Mutta mitä sellaiseen lappuun sitten pitäisi kirjoittaa? Tavaramerkki tietysti, firman nimi, tekijän tiedot, logo. Eihän minulla sellaisia vielä ole. Mutta nimi minullakin on. Ja hyvä nimi onkin.

Käytän "handmade"-ilmaisua mieluummin kuin "designia", vaikka tuotteet enimmäkseen omaa suunnitteluani ovatkin. Käsin tehty on yleensä myös itse suunniteltu, mutta suunniteltu voi olla toisenkin tekemä. Ja minä olen tekijä. 

Ensimmäinen laputettu tuotteeni on juurikin valmistettu toiselta henkilöltä kopioidun mallin mukaan. Mutta koska olen sen itse valmistanut, voin siihen lappuni laittaa. Tossut menivät lahjaksi kavereiden vauvalle ja ainakaan toistaiseksi en ole ajatellut toisen parin tekemistä. 

Tämän huovutetun säilyttimen tein puolestaan tupaantuliaiseksi kaveripariskunnalle. En vielä tiedä nuorikosta, mutta ainakin isännän ikkunlaudalla on nähty niin monta maitopurkkitainta, että ajattelin antaa yhdelle sellaiselle piilopaikan näin kevään lähestyessä. Samalla kokeilin mallia ja sehän onnistui hyvin - purkki istui sisään täsmälleen! 

Lopuksi tein sukulaistytölle syntymäpäivälahjaksi pussukkaparin omalla painokuosillani. Painetun kankaan värjäyskokeilu onnistui niin, että tuskin malttaisin näistä edes luopua. Harmi, että padassa oli vain melko pieni ala tätä kangasta. Tai oikeastaan juuri tätä kangasta ei ollut alunperinkään kuin yhden vanhan keittiöpyyhkeen verran. Liekö aikoinaan käsin kudottua valkoista pellavaa, joka oli ajan saatossa kulunut sellaiseksi, ettei sitä kukaan nykykeittiöönsä olisi huolinut. Tämä onkin kierrätysmateriaalissa parasta: saada aikaan jotain viehättävää materiaalista, joka olisi muuten joutunut käytännössä roskiin. 

***

Tänään siivosin ompelupöytäni ja pakkasin koneen pois. Viikon päästä lennän Prahaan ja sieltä jatkan kalustealan kollegan kanssa Libereciin kuuden viikon työssäoppimisjaksolle. Opiskelemme ja työskentelemme sikäläisessä käsityöalan koulussa ja laajennamme ymmärrystämme asioiden tekemisestä. Tarkoitus on muistaa ja ehtiä päivitellä asiaa täällä aina välillä.

Pussukat

Kankaanpainantakurssin jälkeen meidänkin ryhmämme pääsi vihdoin syksystä asti odotetulle vajaan parin viikon ompelukurssille. Syksystä asti odotetun ompelusta teki se, että nyt on vihdoin aika saattaa valmiiksi huovutuskurssin tyynyt ja muut matkanvarrella työstetyt tuotteet. Päästään käyttämään niitä värjättyjä ja painettuja kankaita. Myös niitä, jotka eivät näyttäisi mihinkään oikein edes kelpaavan.

Ompelu aloitettiin tiistaina peruspussukan ompelulla: yksinkertainen kaava, tuettu miehusta, vuori ja vetoketju. Ei mitään kovin intohimoista. Ei mitään kovin ihmeellistä. Paitsi että se valmistuu nopeasti. Siis verraten nopeasti suhteessa pari päivää paukutettuihin mattoihin ja puoli vuotta ompelua odottaneisiin huopiin. Olin itse tiistain toisaalla ja keskiviikkona - täytyy myöntää - ihmettelin vähän huvittuneena kanssaopiskelijoiden kouluun ryönäämiä kangaskasseja, jotka tukkivat ahtaan luokan käytäviä ja rajallista työpöytätilaa. Sitten sain oman pussukkani valmiiksi enkä ihmetellyt enää mitään. 

Miksi päädyin kaivamaan vapisuttavan innon vallassa vanhoja kankaita kaapista? Illalla taskulampun valossa, kun Tinttana jo nukkui. Miksi minäkin, mielestäni melko rationaalinen ihminen, kannoin seuraavana päivänä kouluun kassillisen noita kankaita, vaikka on selvää, ettei yhden lyhyen koulupäivän aikana ehdi kuluttaa metritolkulla kangasta, jos tekee vain käteen sopivia tuotteita? Mutta etukäteen oli mahdotonta päättää, mitä kangasta haluaisin käyttää. Hetkessä tehtäviä nopeita valintoja: millainen tukikangas tähän sopii? Kokeillaan tätä. Sopisiko tämä vuoreksi? Vai tehdäänkö tähän liukas sisäpinta? Minkä värinen vetoketju? Kokeilen nyt eri muotoisella kaavalla.

Ensin sen sanoitti takanani istuva toveri, sitten sama huudahdus kuului toiselta puolelta luokkaa: se tunne, kun saa jotain valmiiksi. Se tunne, minkä siitä saa, kun on ensin oppinut uuden taidon - vaikka kuinka yksinkertaisen - ja sitten melko lyhyessä ajassa saa tehtyä valmiin, käyttökelpoisen tuotteen. Ja siihen voi tosiaan oikesti upottaa sen typerän leimasinkokeilun, josta syntyi kaksivärisiä sydämiä ja vesirokkoista pistepintaa, joka kaiken lisäksi kuivui hitaasti ja levisi paikoin.

Eilinen oli viimeinen vapaa pussukointipäivämme. Ensi viikolla palaamme niihin tyynyihin ja muihin keskeneräisiin hartaasti suunniteltuihin ja harkittuihin kokonaisuuksiin, varsinaisiin tuotteisiimme. Mutta odottiko kukaan tätä innoissaan? Ei. Pussukat tuntuivat saaneen haltuunsa jokaisen. Eri muotoiset, eri väriset, omaan käyttöön tulevat, lahjaksi annettavat, myöhemmin ehkä myytävät sekä ne, jotka tehtiin vain tekemisen riemusta. Tai valmiiksi saamisen euforiassa. Pussukkaan verrattuna tyyny on niin maailman tylsin asia. Paitsi verho on ehkä vielä tylsempi.

Tipi Tii ja kiehtovat kiemurat

Se oli joku syksyinen ilta, kun mieleeni lensi Lintu, joka vaati päästä ulos. Annoin sen laskeutua paperille ja siinä se sitten viserteli koukeroisia säveliään. Paperi oli kansion välissä ja sieltä Lintu aina silloin tällöin piristeli. Ja siellä se odotti.

Kankaanpainantakurssi aloitettiin vahakaaviokokeiluilla. Toisin kuin yleensä kankaanpainannassa, vahakaaviota ei juuri suunniteltu. Minä annoin viivan tulla seulan pintaan sellaisena, kuin se tahtoi. Minä en liiemmälti välitä paljosta suunnittelusta.

Minun viivani oli vänkkyräinen. Ja vellova.

Lintu heitti kieppejä ilmassa ja etsi itseään. Ja seuraa. Joululomalla se lähti omille teilleen emmekä juuri tavanneet. Loppiaisen jälkeen koulu alkoi taas ja maanantaina Lintu palasi. Se oli löytäyt lehden. 

Ensimmäiset painoseulat kalvostettiin ja suunnittelua oli jo tehtävä ihan tosissaan. 

Löydettyään parin Lintu rauhoittui. Lehti sen sijaan tahtoi sekin seuraa. Paljon seuraa. Paljon lehtiä. 

Tänään heikinpäivän aurinko valaisi minun lehteni ja kevään vihreä vaati mukaan. Lisää lehtiä. Paljon lehtiä. Kokonainen metsä kankaalle! 

Iltapäivällä kangas loppui. 

Mutta kurssi tuli valmiiksi. Tyynyt odottavat ompelemista ja taulu pingottamista. Ei kulje minun viivani suoraan.