maanantai 19. helmikuuta 2018

Flunssapäivä

Olen selvinnyt kuluvan talven ihmeen helpolla; orastavat flunssat ovat sulaneet pois omia aikojaan. Olen pyrkinyt noudattamaan tiukasti lepo-oppia ja jäänyt kotiin heti, kun hengitystiehyet ovat antaneet ensimmäiset merkit ärtymisestä. Tänään olin jo aamulla lähdössä koululle, missä olisin voinut edistää ainakin kolmea projektia, jotka huutavat huomiotani (eilen yritin nukkua päiväunet, mutta inspiraatio iski härskisti suoraan ytimeen ja oli pakko nousta piirtämään kaavoja ja ompelemaan mallikappaletta, mutta siihen palannen joskus myöhemmin). Pakkasraja tuli kuitenkin vastaan pyöräilyn ja hengittämisen yhdistämisen suhteen ja koska tässä vaiheessa talvea olen totaalisen tympääntynyt kävelemiseen ja bussissa nököttämiseen, jäin kotiin. 

Viime viikolla sain valmiiksi ystäväperheeni omakotitalon verhokapat ja siitä inspiroituneena hain Eurokankaan muuttomyynnistä palan myös meidän keittiömme ikkunaan. Jos jää flunssan takia kotiin, on tavallaan sairaslomalla eikä ole velvoitetta tehdä töitä. Saatoin siis erinomaisen hyvillä mielin käyttää aamupäivän kevään houkutteluun. 

Koska verhokangas ei maksanut juuri mitään, ostin sitä reilusti. Keittiömme tekstiilinkäyttö on varsin rajoittunutta: ei ole käyttöä istuintyynyille, ei pöytäliinoille, patakäsineet ovat niin vakiintuneessa käytössä, ettei uusille ole tarvetta ja pannunalusia on enemmän kuin pannuja. Joten en sitten keksinyt muuta kuin hedelmäkorin. Edellinen tekeleeni oli jo lähtökohtaisesti sellainen rumuuden tiivistymä, että vesilinnut voivat olla tyytyväisiä talviunillaan ja pysyä poissa heittelypiiristäni. 

Vinkkejä ommeltuja kangaskoreja varten on internetissä useita, minä tarkistin ohjeet Nauravalta Napilta ja hyvin toimi. Erityiskiitos huomautuksille, että kangas kannattaa silittää ennen ompelua ja että tukikankaiden kanssa ei kannata oikoa. Itse laitoin vahvahkoa silitettävää liimatukikangasta sekä vuoreen että miehustaan. Omat kankaani olivat sikäli jämptejä jo lähtökohtaisesti, että kevyempikin tuki - tai tuki vain toiseen kankaaseen - olisi ehkä riittänyt, mutta ompahan ryhdikkämpi kori näin. 

Koti kiittää flunssapäivästä.

perjantai 19. tammikuuta 2018

Punaiset paidat

Se oli hyvä paita. Löysin sen ensimmäisen oman asuntoni siivouskomeron yläkaapista. Kaksi tai kolme muovipussillista kirpputorille menossa olleita vaatteita. Olivat vain jääneet matkalle. En ole varma, kenen ne olivat. Ehkä pois muuttaneen kämppikseni, ehkä hänen edellisen kämppiksensä eli minun edeltäjäni siinä asunnossa. Siihen aikaan, kun minä muutin sinne, siellä asui vähän aikaa iloisesti vaihteleva kokoonpano etnologian opiskelijoita. Taisimme olla jo kaikki ehtineet aloittaa opiskelijoina Helassa, yhdistyneessä historian ja etnologian laitoksessa, ja vaikka muutoksen särmät vielä säteilivät ehkä jossain, asui siinä Väinönkadun kaksiossa ystävyyden, yhteistyön ja keskinäisen avunannon henki.

Se ja sama. Ei niitä kasseja kukaan kaivannut. Minä vain kaipasin vähän lisää hyllyä. Vein varmaan muut vaatteet lopulta tosiaan kirpputorille omien tavaroideni seassa. Mutta sen raidallisen paidan pesin ja otin käyttöön. En löydä kuvistani todisteita siitä, missä kaikkialla olen tuota paitaa pitänyt - paitsi Tukholmassa syksyllä 2007 ja Budapestissa keväällä 2012 - koska en tietenkään esiinny niin usein itse ottamissani kuvissa. Tiedän vain, että käytin sitä jatkuvasti. Puolisoni muistaa sen "merimieshenkisenä". Hänen paitansa löydän kuvista kyllä. 



Tuo viininpunainen miellyttävää, laadukasta, jämäkkää kangasta oleva kauluspaita. Suosikkini punaisten kauluspaitojen joukossa. Ja se toinen, lyhythihainen, jonka pintastruktuuri oli kiinnostava jo silloin joskus. Kevyt kesäpaita. Napitus ehkä vain vähän matkaa kauluksesta? Minullakin oli yksi punainen kauluspaita - tajusin naurettavan yhtäläisyyden vasta, kun olin jo tuonut paidan kaupasta kotiin. Ostin sen uudesta Anttilasta. Se oli yllättävän painavaa joustoneulosta, mutta kuitenkin mukava päällä. Ja ennen kaikkea se ei maksanut melkein mitään. Kun lopetin Tinttanan imettämisen ja kaivoin vanhat puseroni komerosta, tajusin kyseisen yksilön olevan itseasiassa hyvin kulunut ja hyvin nukkaantunut. Poistoon.

Emme muuten olleet ainoat historian opiskelijat punaisissa paidoissa. Kuvakansioihin on tallentunut erilaisia kirkkaan-, tumman- ja viininpunaisia paitoja ja puseroita monien tovereiden päällä noina vuosina. Noina vuosina, kun selfiet olivat vielä noloja, mutta kotiviini juotavaa.  

Tämä kassi ei mene myyntiin. Tämä on minun ja käytän sitä koko ensi kesän. 


lauantai 16. joulukuuta 2017

Käsityöläisen joulu

Tämän voinee sanoa olevan ensimmäinen jouluni käsityöläisenä. Opinnot haittaavat vielä työntekoa siinä määrin, että huomasin varsin pian marraskuun loppuessa olevani valmistautunut jouluun juuri niin huonosti kuin opintojen ohella voi olettaa. Ei se mitään. Jokaisessa päivässä on noin neljätoista tuntia valveillaoloaikaa. Jos tästä käyttää pari-kolme syömiseen, niin jää vielä aika monta. Nyt viikkoa ennen joulua huomaan, että käsien on suorastaan vaikea pysähtyä. Mielen vielä vaikeampi.

Ensimmäisenä viikonloppuna jouluun on kuukausi aikaa. Sunnuntaina räntäsade huuhtelee mustaa Toivolan Pihaa, jonka keskellä ilakoivat joulukuusimetsän valot. Ihmiset eivät ilakoi. Kokenut myyjäkollega käy toteamassa, että tänään sitten vain yritetään pysyä hereillä. Tämän analyysin kuulemme noin puoli tuntia myyntiajan alkamisen jälkeen ja se on täsmällisen oikeassa. Ei se mitään. Jouluun on vielä kuukausi aikaa ja jännäähän tämä joka tapauksessa on. Illalla olen kylmissäni ja väsynyt. Ja sikäli inspiroitunut, että luon uusia tuotteita: Jäte-avainnauhat ja -rannekkeet saavat alkunsa. Jäte. Hah. Voiko sellaisen nimen antaa tuotteelle? Minä päätän voida.


Pari viikkoa myöhemmin tonttulakkipäivä tuntuu tuoneen joulumielen kulkijoihin kaljanteisesta tanteresta huolimatta. Ihmisiä alkaa ostatuttaa. Pihalla vierailee a cappella -kuoro ja joulupukki. Huomaan nauttivani tästä. Saan esiintyä ja nauraa asiakkaiden kanssa. Toisin kuin opetustyössä, kukaan ei v*ttuile esiintymiselleni. Jokaiseen tervehdykseen en tietenkään saa vastausta, mutta tarjottu on annettu. Toistan huopasaippuaesitelmäni uudestaan ja uudestaan. Selitän, että tablettipussissa on tarkoitus säilyttää mobiililaitetta eikä pillereitä. 

Seuraavalla viikolla käyn läpi aiemmin värjäämiäni kankaita ja aloitan uusien pikkupussukoiden ompelun. Valmistan napit uusiin huopataskuihin. Saan käsiini turvalukkoja ja papukaijaklipsejä avainnauhoihin. Edistän omia joululahjojamme. Ompelen ja katson samalla Pikku Kakkosta lapseni kanssa. Solmeilen jätenauhoja ja katson illalla hetken omaa ohjelmaani. Oleskelen kylpyhuoneessa kädet saippuavaahdossa ja päätän, että nämä ovat viimeiset ennen joulua. Sitten saan uuden tilauksen - eivätkä nekään osoittaudu vielä viimeisiksi. Päivisin käyn koululla nautiskelemassa kaikessa rauhassa ryijyjen suunnittelusta. Ja hoidan samalla myyntitapahtumien valmisteluja: pöytäliinat pitää mankeloida, kassa toimittaa seuraavalle ja kyydit tavaroille järjestää. Näyttöön liittyvää keskeneräistä portfoliota en ehdi edistää, vaikka arvioijilta jo etukäteen saamani hyvä palaute motivoi.

Joku kysyy, mitä aion tehdä jouluna. Vastaan, että makaan varmaan kuumeessa. Ei se mitään. Jouluun on vielä yli viikko. Lopulta kyse on kuitenkin vain tasapainosta. Ehdin kävellä lumipyrystä nautiskellen neljä kilometriä koulusta kotiin ja tehdä Tinttanan kanssa lumitöitä. Vapaana lauantaina ehdin mukaan lähisuvun piirakkatalkoisiin ja huomaan, että kakkaroiden ajelu on itse asiassa aika mukavaa ja kevyttä puuhaa levottomille käsille. Seisomatyökään ei tunnu enää missään sen jälkeen, kun ompelupöytäni sähkömekanismi alkoi temppuilla ja aloin ommella seisten. Ehdin tavata vanhoja ystäviä sekä siiderin että saunan merkeissä. Olen paikalla, kun lapseni monen kuukauden takapakin jälkeen voittaa uppoamisen pelkonsa ja lähtee jälleen hyppimään ja uimaan itse ilman kelluttavaa vyötä. Vietän Puolisoni kanssa kymmenvuotisvuosipäivää asianmukaisesti elokuvaensi-illassa ja uudessa ravintolassa.

Ennen nukkumaan menoa Tinttana kysyy vielä, että Äiti, leikittäisiinkö Toivolan Pihaa. Ehkä huomenna. Ensi viikolla en leiki. Ensi viikolla olen paikalla, hymyilen, nautin, hytisen, jaan ostamisen ja antamisen iloa kohtuullista maksua vastaan. Tiistaina menen kuitenkin Tinttanan kanssa katsomaan kaupungin jouluikkunat, kampaajalle ja ehkä syömään. Ne noin neljätoista tuntia päivässä pitää vain jakaa tarkasti. Tammikuuhun on enää kaksi viikkoa, sitten hiljenee. Seuraavaan jouluun osaan valmistautua jo paremmin. Ehkä.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Sukkajoulukalenteri

Koko syksy on kulunut melko mukavasti aktiivisesti sitä sun tätä ommellen, mutta nyt alkaa olla aika ihan tosissaan keskittyä joulun lähestymiseen. Otin vastaan facebookin ompeluryhmän haasteen totetuttaa tänä viikonloppuna ommeltu joulukalenteri ja olipas kerrassaan mukavan yksinkertainen ja hauska projekti - ompelujälkikin on kyllä sen näköistä, mutta sisältöhän se on tärkein. Idean sain samaisesta ryhmästä, mutta lopullinen toteutus on täysin omani. Mitään en tätä varten ostanut, vaan kaikki materiaali löytyi vanhoista varastoista. Tuli käytettyä kangastilkkuja ja jämäpaloja, joista ei oikein paljon muuhun enää ollut.

Tarkoitus on jatkaa samaa linjaa myös sisällön suhteen: tilkkuompeluksia, serkun vanhoja leluja ja ehkä puuhalahjakortteja on mielessä. Tietysti, jos laittaa kalenteriin joskus yhden karamellin, niin on pakko ostaa itselleen kokonainen rasia...

Tällaisen pystyy tekemään kuka vain, jolla on mikä tahansa ompelukone ja vähän kangasta. Minä leikkasin suurimman osan sukista joustofroteesta, mutta mikä tahansa tarpeeksi kestävä kangas käy. Käyttämäni kaavan voi kopioida kuvasta, mutta nopeasti tuon piirtää itsekin ja sitten on varmasti oman mallinen. Tossujen koko on kiinni siitä, millaisia yllätyksiä niihin haluaa piilottaa, kuinka suuren kalenterin haluaa ja paljonko kangasta on käytettävissä. Itse tein tossuja kahta eri kokoa.

Kutakin sukkaa varten leikataan kaksi palaa kangasta ja ommellaan ne suuaukkoa lukuunottamatta yhteen. Itse käytin saumuria, mutta tavallinen ompelukone käy yhtä hyvin. Suuaukon käänsin kertaalleen sisään päin ja ompelin ympäri kaksoisneulalla saadakseni joustavan ompeleen. Yksöisneulalla onnistuu varmasti myös ihan hyvin. Näiden käyttökulutushan koostuu siitä, että sukat ripustetaan, täytetään, tyhjennetään ja laitetaan vuodeksi kaappiin.

Numerolaput on leikattu vanhan lakanan reunasta ja numerot kirjoitettu kangastusseilla. Numerot voisi myös esimerkiksi applikoida, kirjoa, painaa tai piirtää suoraan tossuihin tai kirjoittaa puisiin pyykkipoikiin. Tässä käytetyt rusettikoristeiset pyykkipojat ovat häidemme ylijäämää muutaman vuoden takaa.

Ripustusnarun toteutin letittämällä valkoista trikookudetta. Olohuoneessamme on sopivasti kaksi ruuvia keskellä seinää kuin tätä varten tehty, joten kalenteri pääsi heti paraatipaikalle. Tarkoitus on täyttää sukat päivä kerrallaan, ettei houkutus kurkkia käy liian suureksi pienelle ihmiselle. Samalla kun poistaa aina käytetyn sukan, niin joulun lähestyminen havainnollistuu. Kalenteri myös näyttää sitten joka päivä vähän eriltä



***


Tinttanan kommentit ensi näkemältä: "Kummitus! Siellä on pehmeitä karamelleja!" 
Että konvehteja on täyttäjällekin luvassa.

torstai 7. syyskuuta 2017

Huopasaippua

Kävimme viime talvena kollegoiden kanssa katsomassa Dora Jungin tuotantoa Käsityömuseolla ja tuli siinä sitten puheeksi huovuotetut saippuat. Ei, asioilla ei ole sinänsä mitään yhteyttä, mutta kunhan tuli puheeksi. Olin kerran tavannut huovutetun saippuan, mutta asia epäilytti silti suuresti. Miten se muka tulee sieltä läpi? Huopuuko se muka oikeasti saippuan mukana eikä jää sellaiseksi löllöpussiksi pienentyneen palan ympärille? Asia epäilytti niin suuresti, että oli pakko kokeilla tehdä muutama. 

Kevättalvella tein muutaman. Sehän oli hyvä lahjaidea! Ensimmäinen onnistunut, reiätön ja jotakuinkin tasainen yksilö meni Ystävälleni syntymäpäiväpussukassa. Kauppareissut alkoivat sisältää vakiona palasaippuavertailun ja kotona eri merkit saivat ympärilleen kuviokokeiluja. Eikä siihen mikä tahansa huopuva villalanka noin vain huopunutkaan. Väärän merkkinen vanha villa karkuutti kaiken värinsä. Totesin pian, että Piikun villaan voin tässäkin luottaa.

Mutta hitsiläinen ne olivat hauskoja kokeiluja. Ja kaiken lisäksi saippua toimi! Eri väriset kokeilupalat asettautuivat vuorotellen lavuaarin reunalle. Siinä ne pysyivät siisteinä ja käyttövalmiina. Villa ei kasvata bakteereita eikä haise, joten jatkuvakaan käyttö ja kosteus ei pilaa sitä. Kaapissa pino kasvoi ja käytössä olevan saippuan väriä oli helppo muuttaa, kun vain kuivatti edellisen, laittoi kaappiin ja otti toisen tilalle. Matkasaippuani keltainen. Se on aina kaapissa kuivana odottamassa tarvetta heittää laukkuun vaikka siltään.

Huovutetut saippuat kotiutuivat myös suihkunurkkaamme. Palasaippuassa ei ole ylimääräistä vettä niin kuin suihkugeeleissä. Herkälle iholle sopiva, hajusteeton saippua ei kuivata ihoa käytössä yhtään sen enempää kuin mikä tahansa muukaan pesuaine. Villapalaa teki mieli pyöritellä pestessä pitkin kehoa, ei vain käsissä. Se niistä ylimääräisistä vartalonkuorinta-aineista ja muovipurkeista. Villa on luonnontuote, se hajoaa kompostissa, palaa helposti.

Ensimmäisten lahjojen saajat olivat asiasta hyvin kiinnostuneita. Tshekkiläinen opettajani kertoi ensin laittaneensa tuoksullisen palansa vaatekaappiin ja hämmästyi, kun selitin, että se on ihan oikeasti saippua ja käyttöä varten. Kokeiltuaan hän innostui huovuttamaan merinovillasta saippuan itsekin. Kesän alkaessa oli selvää, että saippuoita on tehtävä myyntiin. Niitä hajusteettomia, ei vaatekaappiin laitettavia.

Ensin oli vain Pesukivi. Luonnollisen värinen, tuoksuton, yksinkertainen, mutta kaunis. Jokainen kivi on yksilö. Vaalea, tumma, sävytetty, kepeä, synkkä, herkkä, voimakas. Sitten on tullut muitakin. Kokeilu jatkuu.

Ja niin kuin vesi voittaa kiven kovuuden, niin villa hieroo ihoni pehmeäksi.